Merkitse ylös ajankohta, jolloin murrat arjen kahleet ja runnot ideakoneiston liikkeelle. Käytä luovuuttasi ongelmien ratkaisuun tai löydä valmiita vinkkejä blogistani. Viihdytän ja autan ajattelemaan arkisia asioita luovasti.

Blogini alttarille on uhrattu röökit, veret ja kyyneleet. Ota askel kohti uutta luovaa lifestyleä ja vinkkaa teksteistä myös aiheista kiinnostuneille kavereille. Raapustukseni ovat hurjan ajatustyön ja elämänkokemuksen sulava cocktail, joka survotaan bittimuotoon kaiken kansan saataville.

Kaiken takana on luovan ajattelun avulla vastauksia etsivä yksilö: Miten tekisin tämän paremmin?

Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikunta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikunta. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. heinäkuuta 2014

LapsellinenLauantai: Miniolympialaiset

Liika telkkarin tuijottelu muuttaa ihmisen sohva-ameebaksi. Pistä pystyyn lapselliset miniolympialaiset liikunnallisuuden lisäämiseksi ja hauskaksi yhteispuuhaksi.

Kutsu mukaan Pikku-Börjet ja Lilla-Birgitat lähipiiristäsi tai touhua oman perheen kesken. Pääasia on, että lapset saavat kerrankin telmiä ja kisata olympialaishenkeä kunnioittaen.

Loppu löhöilylle ja kisaamaan!

Huoltojoukot, eli (kaikkien) lasten vanhemmat, hoitavat yhteistuumin kisajärjestelyt, tuomaroinnit ja terveelliset sporttieväät. Valmista etukäteen mitallit jokaiselle osallistujalle esimerkiksi pilttipurkin kansista (spraymaali + glitter toimii aina!).

Lajilista voisi olla esimerkiksi seuraavanlainen:

Saappaanheitto

Halutessasi voit tuunata kumisen jalansuojuksen paraatikuntoon koristelemalla sen olympiarenkaiden kuvilla. Pääasia kuitenkin on, että pikkuväki jaksaa heittää kenkäraukkaa edes 20cm. Valitse siis ennemmin kokoa 26 oleva jalkine miesten koon 48 sijasta.

Keilaus

Täytä 0,5l pulloihin noin 1 dl nestettä pohjalle, jotta ne pysyvät paremmin pystyssä. Käytä nestevalinnoissa olympiarenkaiden värejä, mikäli mahdollista. Valitse sopivankokoinen pallo, jolla kisaajat pyrkivät keiloja kaatamaan. Pallon koko ja paino on oltava suhteutettuna kisaväen mittoihin.

Pyöräily

Lyhyt matka, kypäräpakko ja pehmeä alusta (esimerkiksi nurmikenttä). Nämä kilpahenkiset hurjapäät saattavat muuten joutua vaaraan kisatessaan überhienoista mitalleista. Taaperot kisaavat potku mopoilla tietenkin!

Aitajuoksu

Kasaa lyhyt esterata osallistujien koon mukaan. Kätevät miniesteet saa tehtyä esimerkiksi teippaamalla kepin kahden tyhjän jugurttipurkin väliin. Ottakaa sekuntikellolla aikaa jokaiselle kilpailijalle.

Kouluratsastus

Pikkuruiset keppihevoskuiskaajat mittailevat taitojaan keksien temppuja radalla pyöriessään. Awww-huokailujen lomasta kaikille kirjataan yletön määrä söpöys- ja luovuuspisteitä.


Hauskaa olympiahuumaa kaikille ja muistakaa juhlavat palkintojenjakoseremoniat hyväntahdonkisailun päätteeksi! Kaikki palkitaan ja reilut teot huomioidaan eritoten. 
Ei se voitto vaan se ihana kisahuuma ja reilu peli!

Katso myös muut sarjaan kuuluvat puuhavinkit!


lauantai 11. tammikuuta 2014

Namipussi treeneihin ja lenkille

Nelli on innokas staffi, joka tykkää kaikenlaisesta toiminnasta. Vaunulenkeillä Nelli saattaa joskus käydä hieman ylikierroksilla, sillä vauhti ei ole sen mielestä tarpeeksi kova tai mielenkiintoisia hajuja ei ole tarpeeksi tien pientareilla. Olemmekin yhdistäneet vaunulenkkeilyyn tottelevaisuustreeniä, jotta koiran mieli pysyy virkeänä ja käytöstavat eivät pääse unohtumaan.

Nellin oma namipussi, staffiprofiililla tietenkin

Yleensä lastenvaunuissa roikkuu kahvassa eväitä pienelle ihmiselle, mutta taaperomme nukkuu yleensä päiväunet lenkkeillessämme. Niinpä meidän kahvassamme roikkuu Nellin ikioma namipussi, josta on helppo ja nopea ottaa makupaloja koiran palkitsemiseksi oikeasta suorituksesta. Olen tehnyt pussin itse ja rotu-uskollisena laitoin staffiprofiilin muuten niin tylsän näköistä pussukkaa koristamaan. Kuva on toteutettu samalla tekniikalla, kun aiemmin tuunasin treenitakin. Pussin takapuolella on lenkit, joista sen saa esimerkiksi vyöhön kiinni, mutta kaikista kätevämmäksi vaunulenkeillä on osoittautunut pussin kiinnittäminen kahvaan suihkuverhonrenkailla! Helppo ja nopea kiinnitystapa.

Kiinnitys rattaisiin onnistuu hyvin suihkuverhon renkailla

Namipussin ompelu

Namipussi on helppotekoinen ompeluprojekti, joka tällaiselta aloittelijaltakin onnistuu lähes kivuttomasti. Itse valitsin kankaiksi kosteudenpitävää ulkoilukangasta, jota sattui kaapin perukoilta löytymään. Tämä siksi, että lähes kaikki käyttämäni makupalat ovat aika rasvaisia, ja tavallisesta kankaasta rasva saattaa tihkua läpi sotkien vaatteita.  Leikkasin mustasta ulkoilukankaasta sopivan kokoisen palan siten, että alareuna jäi taitteelle. Toisesta kankaasta leikkasin koiran profiilikuvan käyttäen paperille jäljentämää kaavaa. Poltin kankaiden reunat sytkärillä purkautumisen estämiseksi (Huom! Tämä tapa ei sovi kaikille kankaille, yleensä kangas huolitellaan esim siksak-ompeleella tai saumurilla).

Tämän jälkeen ompelin kuvan kiinni mustaan kankaaseen sekä lisäsin vyötä varten lenkit pussukan  takaosaan. Tämän jälkeen yläreuna käännetään ja huolitellaan, jonka jälkeen koko pussukka ommellaan sivusaumoilla kasaan oikeat puolet vastakkain. Jos et omista saumuria, tämä kannattaa tehdä ensin suoralla ompeleella ja sen jälkeen huolitella siksakilla, jotta pussukka kestää hyvin käytössä. Työ käännetään ympäri ja pussukka on valmis!

En tehnyt pussiin mitään sulkemismekanismia, sillä tämä on nimenomaan arkikäyttöön tarkoitettu ja nopeasti käytettävissä oleva namijemma. Sulkusysteemi vain häiritsisi tällaisessa tapauksessa namien nopeata nappaamista pussista. Pussi on helppo koristella millä tahansa kuvalla, jonka voi kopioida esim. leivinpaperille, jäljentää kaavaksi ja sen avulla leikata kankaasta.

Kaipaisiko sinunkin lähipiirisi karvakorva tällaista kätevää namipussukkaa? Ilahduta koiraa ja omistajaa helpolla ja kätevällä lahjalla!

Nelli treenilenkin jälkeen

Jatkuuko savuttomuus?


Vielä tilannekatsaus edelliseen artikkeliini 5 askelta eroon tupakasta liittyen: 5 päivää savutonta elämää on sujunut mainiosti. Olen juonut lasikaupalla vettä ja pitänyt itseni kiireisenä, jotta tupakanhimo ei saisi otetta. Helppoa ei ole ollut, mutta päätökseni on niin luja, ettei repsahtamisen vaaraa ole. Varmuuden vuoksi olen hankkiutunut eroon kaikista savukkeista, myös niistä "pahanpäivänvaralle" olevista. Kyllä tämä tästä, vaikka välillä hieman kärsivällisyys onkin koetuksella nikotiinitarpeen muistutellessa olemassaolostaan. Nyt on asiat vain ratkaistava eri keinoin sauhuttelun sijaan. Suosittelen kaikille savutonta elämää - vireystasossa huomaan eron jo nyt ja hajuaistikin tuntuu herkistyneen.





---
Mikäli pidit tästä tekstistä, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin, Twitterin tai Instagramin kautta. Alla olevilla painikkeilla tai linkillä se käy kätevästi. 
Kiitos! 


maanantai 6. tammikuuta 2014

Pitoa jäälle - Bloggaaja testaa

EI SPONSOROITU, eli ihan itte hankittu tuote

Ice Bug -nastakengät - Turvallista pitoa lenkkipoluille

Olen miettinyt nastakenkien hankkimista jo raskausaikana, sillä pari vuotta sitten haasteena oli kahden energisen koiran lenkittäminen möhömahan kanssa liukkailla kylän raiteilla ja metsäpoluilla. Kuitenkin niihin aikoihin tyydyin pikaratkaisuun saadessani lahjaksi kenkiin kiinnitettävät irtonastat, joilla pärjäsinkin silloin ihan siedettävästi. Kuitenkin irtolärpäkkeiden asentelu ja pois ottaminen alkoi rasittaa jossain vaiheessa ja mikäli talviset olosuhteet (silloin sentään oli lunta talvella!) ja ylimääräisen vuokralaisen kantaminen olisi jatkunut pidempään, olisin kyllä hankkinut nämä kengät jo aiemmin.

Ensimmäinen liukastelu veresti muistia

Syksyn jälkeen taas tuli talvi, mikä ei sinällänsä ole kovin yllättävää. Yllättävää kuitenkin oli jälleen teiden liukkaus, kun porhalsin menemään koiran ja vaunujen kanssa talvisessa kelissä. Tällöin mieleeni muistui nastakengät, joita olin katsellut jo pari vuotta aiemmin. Onnekseni lähin hypermarketti yllätti minut iloisesti ottaen valikoimiinsa Ice Bugit tänä talvena. Niinpä eräänä talvisena päivänä mukaani tarttui maitotölkkien ja kaurahiutaleiden seuraksi ostoskärryyn muutakin: uudet talvikengät.

Olisin ehkä lykännyt hankintaa vielä hetken, mutta vanhat kengät oli kävelty loppuun ja tästä 'parasta ennen'-käyttöpäivästä oli merkkinä esimerkiksi katkenneet nauhat ja irtoavat pohjat. Myöskään käyttömukavuus ei koskaan vanhoissa kengissäni ollut kehuttava, mutta muutaman sukkaparin kanssa niillä oli siedettävä liikkua. Nyt päätin satsata oikeasti mukavuuteen ja helppokäyttöisyyteen, sillä uhmaikäisen taaperon sekä yli-innokkaan koiran pukeminen lenkkikuntoon oli jo tarpeeksi suuri voimien ponnistus, joten itse oli suoriuduttava omasta osuudesta mahdollisimman nopeasti.

Testaaminen ääriolosuhteissa

Ensimmäinen testilenkki tehtiin liikkuvan sirkuksen kanssa liukkaalla autotiellä. Tällöin on heijastimien ja tien reunassa pysymisen ohella yhtä tärkeää, ettei tirehtööri lennä kankuilleen työntäessään vaunuja ja hillitessään yli-innokasta ja hihnan päässä ajoittain voimiaan koettelevaa koiraa. Tien pinta oli peilijäässä ja jään päälle oli satanut hieman lunta. En uskaltanut luottaa täysin uusiin nastakenkiini, joten jalat kipeytyivät hieman jännittäessäni lihaksia, joita en tiennyt edes omistavani.

Kun pääsin kenkien kanssa seuraavalla lenkillä yhteisymmärrykseen, helpotuksen tunne oli suuri. Kengät tuntuivat jalassa aivan lenkkareilta, eikä liukastelusta ollut mitään merkkejä ilmassa, vaikka olosuhteet olivat jälleen haastavat. Hauska rapina siivitti kävelyäni, kun nastat pureutuivat tien pintaan. Kävelylenkki oli miellyttävä kokemus ja pystyin tekemään sen, minkä moni jätti keliolosuhteiden takia väliin - kuka hullu nyt lenkkeilisi peilijäällä! Minä, sillä minulla oli keliolosuhteisiin täydelliset kengät.

Tämä JOKK BUGrip Jääötökkä-malli oli saatavilla Prismasta hintaan 129€ 
Hetkeäkään en ole ostosta katunut!

Tuuli, jää, loska, pakkanen - Mikään ei enää toimi tekosyynä 

Asiaan mukavan lisäyksen toi se, että enää ei voi vältellä pitkiä lenkkejä haastavissa olosuhteissa. Maan ollessa osin jäässä ja osin loskainen, sukat pysyivät kuivana astuessani epähuomiossa isoon vesilätäkköön. Oskari- ja Seija-myrskyn riepottelevat tuuletkaan eivät saaneet minua nurin - vaikka yritys oli kova. Varpaat eivät palele kovassakaan pakkasessa, sillä kenkien mukavuusalue on jopa -20°c astetta. Ostin siis turhaan kokoa isommat kengät villasukkaa varten, mutta nyt ainakin pärjään vieläkin kylmemmissä olosuhteissa. Lisäksi kengät ovat todella mukavat jalassa ja ne saa nauhakiristyksellä säädettyä juuri sopiviksi, vaikka tilaa vilukissan villasukille onkin.

Yhteenveto

Suosittelen Ice Bug -nastakenkiä kaikille aktiiviliikkujille, sillä täällä pohjoisessa jäätäviä kelejä tulee joka tapauksessa jossain vaiheessa vuotta. Nytkin säätiedotus lupaa loppuviikolle hieman pakkasta ja jopa lumisadetta, mutta tunnetusti keliolosuhteet voivat muuttua radikaalisti jo pienenkin ajan sisällä - kannattaa siis varautua ajoissa. Erityisesti mikäli turvallisuuteen satsaaminen on normaalia tärkeämpää (raskaus, iän tuomat haasteet tai muut rajoitteet), kannattaa hetki pohtia olisiko nastakengistä apua myös omassa elämäntilanteessasi.

Itse koen tämän lisäturvan liukastumisten varalta tarpeelliseksi, sillä kanssani lenkeillä on pieni lapsi sekä koira, joista olen vastuussa. Minua perustervettä ihmistä ei pelota oma kaatumiseni, vaan se mitä tapahtuu, jos samassa rytinässä vaunut sinkoavat vastaantulevan auton alle tai koira pääsee karkuun vilkkaalla autotiellä junaradan läheisyydessä.

Hätävarjelun liiottelua tai ei, olen äärimmäisen tyytyväinen hankintaani ja annankin Ice Bugeille täydet neljä tähteä. Kävely ei ole välineurheilua, mutta olosuhteisiin sopivilla kengillä lenkkeily on paljon mukavampaa ja turvallisempaa.

Huom! Bloggaaja eikä tuotteen valmistajakaan voi taata, että liukastumisriski olisi täysin poissuljettu, mutta kengät pienentävät riskiä merkittävästi.






Icebugeja myyvät urheiluliikkeet sekä hyvin varustetut marketit. Valikoimaan kannattaa tutustua valmistajan sivuilla sillä valikoimassa on useita eri malleja käyttötarkoituksen mukaan. Nopealla internethaulla löytyy myös useita verkkokauppoja, joista kenkiä voi tilata.


---
Kiitos vierailustasi <3

maanantai 16. joulukuuta 2013

Pikavinkki vaunuilijoille

Mikäli liikut talvikeleillä lastenvaunujen kanssa, tässäpä hyväksi havaittu pikkujippo, jolla vaunuilu on mielekkäämpää pienelle matkustajalle. Kelistä riippuen meillä on käytössä kaksi erilaista lämpöpussia. Kumpikaan ei ole alkuperäistä varustusta käyttämiimme rattaisiin, joten pussien omia kiinnitysmekanismejä ei voi suoraan hyödyntää. Lisäksi rattaiden kangas on liukasta ja jos lämpöpussia ei kiinnitä lainkaan, se valahtaa matkustajineen alaspäin. Toinen pusseista on umpinainen eikä siinä ole turvavöille aukkoja, jotka auttaisivat paikallaan pysymisessä. Toinen pussi on vain jalkaosalle eli on takapuolelta avoin. Molempien valumisongelma ratkesi näillä kätevillä lisävarusteilla:

Hanskanipsut ovat monikäyttöisiä muihinkin kiinnityshommiin.
Pelastukseksi ovat nousseet pienet nipsut, joilla normaalisti kiinnitetään hanskat hihaan, jotta ne pysyvät menossa mukana. Nämä nipsut ovat kangasystävällisiä sekä tukevia, jos vertaa kiinnitystä esim. pyykkipojilla, jotka taapero repisi hetkessä irti ja viskelee ympäri ojanpientaretta. Yksinkertaisuudessaan kiinnitän nipsun toisen pään lämpöpussiin, kierrän hihnaosan rattaiden rungon tai kuomukaaren ympäri ja kiinnitän nipsun toisen pään takaisin lämpöpussiin. Pysyy menossa mukana eikä lapsi saa revittyä tätä kiinnitystä irti. Ainakaan vielä.

Tämä näppärä lisävaruste rungon ympäri ja nipsupäät kiinni lämpöpussiin. Ja ei muuta kuin kohti tuulta ja tuiskua!
Meillä on turvavöiden lisäksi vaunuissa turvakaari, joten lapsi ei pelkkien hanskanipsujen avulla tietenkään ole matkassa mukana! En kuitenkaan ota vastuuta, mikäli joku järjenjättiläinen kiinnittää lapsensa rattaisiin pelkkien nipsujen avulla - siinä tapauksessa tekstini ja vinkkini on tulkittu väärin ja sellaiseen tarkoitukseen tämä apuväline ei sovellu. 

Lisäyksenä kerrottakoon, että myös heijastinliivin saa kiinnitettyä nipsuilla näppärästi rattaiden kuomun tai turvakaaren ympäri lisänäkyvyyttä tuomaan. 

---
Mikäli pidit tästä tekstistä, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin, Twitterin tai Instagramin kautta. Alla olevilla painikkeilla tai linkillä se käy kätevästi. 
Kiitos! 

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Joulukuu ja krooninen aikapula

Arki on pitänyt niin kiireisenä, etten ole ehtinyt kirjoittelemaan niin usein, kuin haluaisin. Lisäksi postausten määrää on vähentänyt se seikka, että olen alkanut kiinnittää entistä enemmän huomiota valokuvaukseen ja blogikuvien laatuun. Tästä lähti liikkeelle omituisten tapahtumien sarja, nimittäin sain omituisen päähänpiston, että ensin on otettava kuvia ja sitten vasta kirjoitettava tekstit. Seurauksena oli läjäpäin omituisia ja heilahtaneita kuvia, joita kiireellisin kuvausjärjestelyin ja väärin vehkein koitin saada julkaisukelpoisiksi. Ei mennyt ihan putkeen siis ja kaiken lisäksi ideoimani jutut jäivät kirjoittamatta, koneen täytti liuta toisiaan huonompia räpsyjä (joita en ehdi käymään läpi) ja surkeat kuvaussuunnitelmat ja kaaottiset yhdennaisenkuvausjärjestelyt osoittautuivat totaaliseksi ajantuhlaukseksi, mikä harmittaa tällaista kroonisesta aikapulasta kärsivää henkilöä suunnattomasti.

Takaisin ruotuun siis ja asioita uudelleen järjestykseen. Kaiken tämän tohinan keskellä olen ehtinyt hieman tekemään käsitöitä. Ohessa kuva ystäväperheen kääpiömäyräkoiralle tehdystä fleecetakista. Käytin tähän kaapista löytynyttä fleece-huopaa, josta tein kaksinkertaisena manttelimallisen takin ja lisäsin heijastinnauhaa, jotta pieni koiruliini näkyy syksyn pimeydessä. Kaksinkertaiseen fleeceen päädyin sen takia, että se sekä lämmittää mukavasti että hylkii vettä. Fleece tuntuu märkänäkin kuivalta ja lämpimältä ja lisäksi se kestää konepesun korkeammissakin lämpötiloissa. Jos huonoja puolia haetaan, niin fleece sähköistää koiran turkin pakkasella, mutta toisaalta niin tekee moni muukin kangas. Toisaalta pörröturkkinen pimeässä eteisessä kipinöivä koira voi olla herttainenkin näky, tuo turkin sähköisyys kun yleisesti ottaen on suhteellisen harmitonta.


Ompeluinnostus on ja pysyy, mutta ajan puute rajoittaa luovuutta sillä saralla. Talven mukanaan tuomat kelit saivat minut viimein hankkimaan jo pitkään himoitsemani Icebug-kengät, joissa on nastat. Eipä saanut meikäläistä kumoon Oskari-myrskyn tuuli, jäinen kylänraitti eikä yltiösosiaalinen 15kg lihaskimppukoira, joka olisi halunnut moikata joka ikisen vastaantulijan. Testilenkki meni siis hienosti, kengät tuntuivat aivan lenkkareilta, mutta ovat todella lämpimät (comfort zone jopa -20 astetta) ja peilijäälläkin askel oli vakaa (mitä nyt huikea sivutuuli vähän horjutti).Nyt onkin kengät olleet jokapäiväisessä tehokäytössä, joko vaunulenkeillä koko karavaanin kanssa tai sitten koiran kanssa lenkkeillessä.


Kummipoikani muutti äitinsä kanssa uuteen osoitteeseen ja minulla oli ilo päästä kurkkimaan uutta kämppää heti muuttopäivänä. Tehokas talkooporukka purki laatikot todella nopeasti ja Ystäväni ehti jo ensimmäisenä päivänä sisustella kämppää ihanan kotoisaksi - aikamoinen tehomimmi! Ohessa yksi yksityiskohta uudesta keittiöstä: aivan ihana seinäkello!

 

Pikkuhiljaa täällä suunnalla alkaa joulupaja. Ikävä kyllä, en voi räpellyksiäni postata etukäteen, sillä muuten lahjan saajien yllätys aattoiltana on totaalisen pilalla. Voi myös käydä niin, että räpellykset jäävät tekemättä, mutta siinä tapauksessa onkin sitten vuosi aikaa valmistautua seuraavaan jouluun - eli ei hätää!


Minulla on myös meneillään erittäin mielenkiintoinen projekti, jossa pääsen suunnittelemaan ulkoasun ja tekemään nettisivut eräälle yritykselle. Projekti on jo hyvässä vauhdissa ja valmistunee piakkoin. Tämä projekti on mielenkiintoinen, pääsee hyödyntämään luovuutta ja taitoja sekä vieläpä hyödyllinenkin. Loistavaa - juuri tällaista haastetta kaipasinkin!

Viime aikoina olen kiinnittänyt huomiota useisiin kirjoitusvirheisiin nettilehtien uutisissa. Etenkin eräs ns. iltapäivälehti on loistanut kirjoitusvirheiden ärhäkällä lisääntymisellä, mikä vaikuttaa suuresti lehden uskottavuuteen ja saa kyseenalaistamaan toimittajien ammattitaidon. Tokihan kirjoitusvirheitä sattuu ja ne ovat inhimillisiä, mutta jos sama toistuu lehden verkkojulkaisuissa yli 10 kertaa päivässä, on saavutettu jo kriittinen raja, joka saa lukijan vähintäänkin pois tolaltaan ja rykäisemään aamukahvit väärään kurkkuun.

Onneksi olen harrastelija, joten ei paineita tästä asiasta blogin suhteen. Sisäinen perfektionistini on tosin toista mieltä asiasta. Mutta vinkatkaa ihmeessä, mikäli kirjoitusvirheitä blogistani löydätte, niin korjaan ne mahdollisimman pian.

Tätä tekstiä oikolukiessani löysin jo itse niitä 7 kappaletta :P

---
Mikäli pidit tästä tekstistä, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin, Twitterin tai Instagramin kautta. Alla olevilla painikkeilla tai linkillä se käy kätevästi. 
Kiitos! 

maanantai 18. marraskuuta 2013

Löydä sisäinen lapsesi!

Monesti arjen kiireen keskellä unohtuu se, miten ihania nuo pienet ihmiset sekä perheen karvaisemmat perheenjäsenet ovat. Jos stressitaso arjen pyörittämisessä on korkealla, on hankalaa irtautua rutiininomaisesta suorittamisesta ja nähdä asioiden iloiset puolet. Itselleni on sekä koirien että lapsen kautta avautunut aivan uusi maailma.

Jotta jokainen voisi hetkeksi istahtaa kahvikupposen ääreen pohtimaan tilannettaan, tein teille top 10 listan esimerkeistä, joita lapsen tai koiran kanssa voi puuhata. Listan otsikko taas viittaa vain ja ainoastaan siihen, että lapsen tai koiran kanssa touhutessa ulkopuoliset eivät ihmettele lainkaan aikuisen omituista toimintaa! Kuitenkin kaikki kohdat ovat sovellettavissa myös lapsettomien ja lemmikittömien aikuisten arkeen ja tekemiseen, sillä ulkopuolisten mielipiteet kannattaa jättää aivan omaan arvoonsa ja löytää itsestään jälleen jotain tärkeätä - sisäinen lapsi!

Lapset - mikä ihana tekosyy!
  1. Kuralätäköissä hyppiminen
  2. Liukumäestä laskeminen tai koko perheen pulkkamäkikisa
  3. Laulaminen ja soittaminen yhdessä
  4. Lautapelien pelaaminen
  5. Eväsretket luonnossa
  6. Seikkaileminen pimeässä illassa otsalampun kanssa
  7. Temppurata olohuoneessa
  8. Lumiukkojen ja -lyhtyjen rakentaminen tai lumiveistosnäyttely
  9. Koiran koulutus vanhempien ohjauksessa
  10. Sormivärimaalaus, ikuistetaan kaikkien perheenjäsenten jalkojen ja tassujen jäljet


Nämä kaikki aktiviteetit ovat helposti toteutettavia ja ilmaisia, mikäli tarvikkeet löytyvät jo kaapeista. Lisäksi kaikissa puuhailuissa myös perheen karvakorva voi aktiivisesti touhuta mukana. Pyykkiä tulee, mutta sitä tulee joka tapauksessa! On ihanaa välillä vaan touhuta ilman, että tarvitsee miettiä sotkua. Siivotaan sotkut sitten yhdessä pois ja pyykkikone hoitaa ne kuraiset vaatteet kuntoon. Ja tosiaan näiden puuhien esteenä ei ole lapsen tai koiran puuttuminen, tämä on hauskaa myös aikuisemmassa seurassa.

Meillä oli lapsen sairastelun jäljiltä kaikilla hieman ylimääräistä energiaa ja raittiin ilman puutetta, joten lapsen parannuttua suuntasimme säkkipimeälle pellolle yhdessä koiran kanssa. Varustus oli tietenkin säänmukainen, kaikilla lämmintä päällä ja huomioliivit myös, sillä pellolle kävelimme tienvartta pitkin. Lapsi oli haltioissaan, kun suunnistimme otsalampun kanssa möykkyisellä pellolla ja naureskelimme valokeilassa hohtavalle koirallemme. Kompastelimme mutapaakkuihin vuorotellen, mutta se vain nauratti vielä enemmän. Turvallisuussyistä koira oli flexissä, sillä alueella liikkuu paljon pupuja, joita se tykkää jahdata. Vaatii siis taiturointia ja ennakointia, että lapsi pysyy turvallisen matkan päästä flexin narusta koiran juoksennellessa innoissaan ja tutkiessaan hajuja. Mutta aukealla pellolla ei tarvinnut olla niin skarppina, sillä tilaa riitti kaikkien juoksupyrähdyksille ja puuhailuille ja tie kulki suuren ojan toisella puolella, ettei taapero sinne heti päässyt livistämään omin päin.

Myös koira oli riemuissaan tästä seikkailusta, sillä hänelle tehtiin namien avulla tehtäviä, joissa joutui käyttämään kuonoa tehokkaasti. Yksinkertaisimmillaan tämä tarkoitti sitä, että taapero heitti kourallisen nameja pellolle ja huusimme yhdessä koiralle käskyn "Etsi!". Välillä teimme myös pellolle kuvioita koiran odotellessa sivummalla. Sitten seurasimme pimeässä nuuskuttavaa karvakorvaa, joka teki pellolla hienon sydämen tai ympyrän muotoisen lenkin. Aktiivinen haistelu ja aivotyöskentely purkaa hyvin koiran energiaa, jos fyysinen kuntoilu jää hetkeksi taka-alalle (kuten meillä sairastelun takia). Koira pääsi liikkumaan, haistelemaan, jumppaamaan aivojaan ja sai vieläpä herkkupaloja siihen lisäksi! Kyllä kotona peltoseikkailun jälkeen makoili tyytyväinen karvakorva!

Kokeilkaa siis rohkeasti heittää hetkeksi sivuun se totinen arkiminä ja päästäkää luova lapsi sisällänne seikkailemaan ja leikkimään. On vapauttavaa laskea liukumäestä tai hypätä vesilätäkköön! Nyt vain lumentuloa odottelemaan, sillä sitten aukeaa taas uusia mahdollisuuksia ulkoleikkeihin.

---
Mikäli pidit tästä tekstistä, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin, Twitterin tai Instagramin kautta. Alla olevilla painikkeilla tai linkillä se käy kätevästi. 
Kiitos! 

torstai 7. marraskuuta 2013

Viehkeä ilta - muotia, hyvinvointia ja kauneutta

Sain ihanan mahdollisuuden osallistua Viehkeään iltaan, jonka järjestivät yhteistyössä neljä muoti-, kauneus- ja hyvinvointialan yrittäjää. Ilta järjestettiin Kenkäpuoti Pumpsin tiloissa Sastamalan keskustassa ja tilaisuudessa oli noin 25 osallistujaa. Illan aikana tarjottiin herkullista naposteltavaa sekä virkistäviä juomia ja paneuduttiin kauneuden ja muodin saloihin unohtamatta kehon hyvinvointia - Loistava piristysruiske syksyn keskelle!



Kenkäpuoti Pumpsin valikoimasta löytyi ihania muotikenkiä ja asiakkaalle elämyksen kruunasi liikkeen omistajan ystävällisyys ja asiakaspalvelutaidot. Liike on kauniisti somistettu ja avara - se suorastaan kutsui kadulta tulemaan sisään! Upeiden kenkien lisäksi liikkeen valikoimiin kuuluivat laukut, korut ja muut asusteet, joita voi trendikkäästi yhdistellä haluamakseen kokonaisuudeksi. Lisäksi Viehkeän illan kunniaksi paikalla olevia hemmoteltiin 20% alennuksella ostetuista tuotteista. Pumpsin valikoima ei rajoitu ainoastaan naisten muotiin, vaan tarjolla on myös miesten kenkiä sekä vaatteiden korjauspalvelua.


Kauneushoitola Eva on erikoistunut hemmotteleviin vartalo- ja kasvohoitoihin sekä laadukkaisiin ihonhoito- ja kosmetiikkatuotteisiin. Hoitolan tarjoamat palvelut kattavat koko kropan päästä varpaisiin ja ripauksen glamouria arkeen tai juhlaan saa hoitojen lisäksi upeista kynsistä tai juhlameikistä. SKY Kosmetologi ja kynsiteknikko Reija Eva suoritti illan aikana ihon kosteusmittauksia ja antoi hyviä vinkkejä talvi-ihon hoitoon. Lisäksi herkullisen väriset mineraalimeikit ja ihanat hoitotuotteet tuovat luksusta arjen keskelle. Illan aikana oli mahdollisuus varata hoitoaikoja Kauneushoitola Evaan erikoishinnoilla.

Löysin vihdoinkin itselleni sopivan tuotteen aurinkoisen Reijan ammattitaitoisella opastuksella. Pure Colors -mineraalimeikki osoittautui loistovalinnaksi haasteelliselle iholleni. Ihoni on rasvoittumiseen taipuva, mutta kuitenkin raikas syysilma ja kylmät tuulet ovat tehneet sen pintakuivaksi. Tämä asettaa erityisiä haasteita meikkipohjan kestävyydelle, sillä liian paksu meikkikerros on tökerön näköinen ja pahimmassa tapauksessa meikkivoide pakkaantuu ihon kuiville alueille eri värisiksi läikiksi. Kyseinen kasvoille puuterin ja meikkivoiteen sijaan levitettävä mineraalimeikki on jauhemainen ja sopivan peittävä sekä näyttää luonnolliselta. Lisäksi se ei tuki ihohuokosia ja se sisältää luonnollisen suojan myös aurinkoa vastaan. Olen ollut tyytyväinen meikkipohjan pitkäkestoisuuteen sekä helppouteen - tiheällä ja jämäkällä puuterihuiskulla vain pyöritellään jauhemaista ainetta kasvoille ja meikkipohja on valmis! Kiitos siis tästä arkea helpottavasta tuotteesta - vihdoinkin voin kiireen keskelläkin olla huolitellun näköinen!

Ihanan viehkeään iltaan kuuluivat myös kuumat latinorytmit pimeän syysillan iloksi. Työfysioterapeutti sekä tanssinopettaja Satu Jauho opetti meille samban ja rumban perusaskeleita ja koko kroppaa keinuttavia kuvioita. Jo alkuverryttelyn aikana huomasin lihasjumien hellittävän ja veren taas alkavan kiertää kropassani - kauan toivottu ilmiö siis toteutui vihdoin! Musiikki tempaisi mukaansa taitavan opettajan johdolla ja yllättäen mieleeni muistuivat vuosien takaiset tanssiopinnot sambakurssilla. Oli ihanan vapauttava tunne taas tanssia ja liikunnallinen osio sai hien pintaan ja hymyn naamalle koko osallistujajoukolle. Kyllä tuli ikävä taas tanssitunneille, jos asuisin lähempänä Sastamalaa pinkaisisin heti Samba-Sadun tunneille Kunnon Startin tiloihin! Sadun kautta on mahdollista tutustua myös Aloe-tuotteisiin, jotka ovat tunnettuja monipuolisista terveysvaikutteistaan.

Lisäksi paikalla ollut Friendtex-edustaja Katja oli tuonut esille useita eri asukokonaisuuksia syksyn muodista. Tilaisuuteen osallistuneet saivat neuvoja ja vinkkejä pukeutumiseen ja vaatteita sai kokeilla paikan päällä. Mieltäni lämmitti erityisesti heidän yhteistyönsä Syöpäsäätiön kanssa, nimittäin myytävillä oli vaatteiden ja asusteiden lisäksi pieniä pehmonalleja sekä kauniita rannekkeita, joiden tuotto menee Syöpäsäätiölle.

Ilta oli siis elämyksellinen, luova ja ennen kaikkea erittäin hyödyllinen, joten suuri kiitos Viehkeän illan järjestäjille. Arpaonni ei tällä kertaa suosinut minua, mutta muutama muu sai upeita palkintoja illan teemaan liittyen.

Ehkäpä ensi kerralla Onnetar nostaa minun lappuni ;)


---
Mikäli pidit tästä tekstistä, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin, Twitterin tai Instagramin kautta. Alla olevilla painikkeilla tai linkillä se käy kätevästi. 
Kiitos! 
Facebook: https://www.facebook.com/luovaaelamaa
Twitter:  https://twitter.com/Sanya__S
Instagram: http://instagram.com/sanya__s

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Tunnelmaa ja energiaa luonnosta

Pimenevät illat tuovat monille haasteita arjessa jaksamiseen. Vaikka kuinka väsyttäisi, kehoittaisin kaikkia suuntaamaan kulkunsa raittiiseen ulkoilmaan, mieluiten luontoon metsälenkille. Liikunnalla on tärkeä merkitys ihmisen hyvinvoinnissa, mutta yhtälailla liikunnan ohessa voi ladata akkuja ja nauttia rauhallisesta ja seesteisestä tunnelmasta, joka metsän keskellä on.

Aiemmin koin haasteelliseksi arjen toimien keskellä vielä koiran lenkkeilytarpeista huolehtimisen, mutta nykyään motorisia taitojaan kehittävällä taaperolla on ollut tärkeä osa lenkkeilyn mielekkyyden kannalta. Ennen teimme olosuhteiden pakosta vain vaunulenkkejä päällystetyillä teillä tai sitten koiran lenkitys siirtyi myöhäiseen iltaan taaperon ollessa jo nukkumassa. Mutta nyt elämässämme on tapahtunut muutos ja olemme päässeet retkeilemään luonnonhelmaan taaperon juostessa itse lenkkipolulla tutkien luonnon ihmeitä! Vauhti ei ole aina päätä huimaava, mutta koiran ollessa flexissä saa koirakin mieleistä liikuntaa ja mukavasti aikaa tutkia muiden jättämiä hajumerkkejä.


Aina ei välttämättä tarvitse edes mennä keskelle metsää löytääkseen ilahduttavia näkymiä. Oheinen kuva on otettu lähikaupan parkkipaikalta autoa lastatessa. Kauniin punainen ruusunmarja kellertävää taustaa vasten on kaunis ja energiaa antava näkymä asfalttiviidakon keskellä.


Mielenkiinnolla odotan, minkälainen näkymä seuraavaksi osuu kameran linssin eteen!

---
Mikäli pidit tästä tekstistä, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin, Twitterin tai Instagramin kautta. Alla olevilla painikkeilla tai linkillä se käy kätevästi. 
Kiitos! 

tiistai 3. syyskuuta 2013

Taapero viihdyttää koiraa

Monen lapsiperheen arjessa on haastetta ja vielä lisähaastetta saa ripauksen mukaan omistamalla koiran tai useamman. Sekä lapsi että koira vaativat huomiota, aikaa, aivojumppaa sekä liikuntaa. Meillä 1,5-vuotiaan tyttären ja 4-vuotiaan karvakorvan yhteiselo sujuu mainiosti.

Koiramme syö kuivaruokaa, mutta on suhteellisen nirso. Kyllä koiramme syö nälän runnellessa suolistoa, mutta mieluiten hänen vatsansa vastaanottaisi gourmet-aterioita. Tänään syntyi arkinen oivallus, kun ryhdyin pohtimaan, miten saisimme kaikille sopivaa puuhaa. Puuhan pitäisi olla sellaista, että aktiivinen äiti saisi hetken levähtää ja käyttää aikansa tehokkaasti lukemalla markkinoinnin oppikirjoja. Lopputulos oli kaikkien mieleen.

Otin kahvimukin käteen ja siirryin pihakeinuun. Mukaan otin myös kipon, jossa oli koiran karsastamia nappuloita. Avuksi otin vielä vilkkaan taaperon ja siirsin koiran aitaukseensa, koska koko pihamme ei ole aidattu ja wuffe tykkää kissajahdista. Naapurin kissa ei tykkää samaisesta leikistä. 
Ojensin taaperolle nappuloita yhden kerrallaan. Yhden siksi, että ylimääräiset olisivat päätyneet väärään suuhun. Taapero juoksi koiran aitauksen ympärillä ja heitteli koiralle makupaloja. Koira seurasi valppaana taaperon kädenliikkeitä ja nappasi koppeja ilmasta. Jos koppi ei onnistunut, koira sai mukavaa puuhaa nuuskutellessaan ympäri aitausta makupalan perässä. Itse seurasin puuhia sivusilmällä ja lueskelin kirjaani. Ja hörpin kahviani, kerrankin kuumana!

Lapsi ja koira saivat liikuntaa. Lapsi kehitti motorisia taitojaan ja koordinaatiokykyään harjoittelemalla heittämistä ja juoksemista samaan aikaan. Koira sai aivojumppaa ja aistiärsykkeitä etsiessään kadonneita nameja. Taaperolla oli hauskaa räkänaurusta päätellen (naapuritkin saattoivat tämän kuulla). Äiti sai kuumaa kahvia ja aivojumppaa. Koira sai vatsansa täyteen ruuasta, jota olisi muutenkin jossain vaiheessa (pitkin hampain) syönyt. Taaperoa alkoi mukavasti väsyttämään leikin jälkeen. Kaikki saivat raitista ulkoilmaa sekä auringonvaloa, joka on välttämätön d-vitamiinin muodostumiseksi elimistössä. Kaikki hyötyivät ja kyseessä oli luovan ajattelun yhdistäminen arkielämän haasteiden ratkaisemiseksi.

Helppoa ja hauskaa!

Sovella leikkiä omien mahdollisuuksien mukaisesti. Yhteisellä metsälenkilläkin namuja voi heitellä pöpelikköön koiran riemuksi.



Kersantti Koo juoksuttaa Nelliä





---
Mikäli pidit tästä tekstistä, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin, Twitterin tai Instagramin kautta. Alla olevilla painikkeilla tai linkillä se käy kätevästi. 
Kiitos!