Merkitse ylös ajankohta, jolloin murrat arjen kahleet ja runnot ideakoneiston liikkeelle. Käytä luovuuttasi ongelmien ratkaisuun tai löydä valmiita vinkkejä blogistani. Viihdytän ja autan ajattelemaan arkisia asioita luovasti.

Blogini alttarille on uhrattu röökit, veret ja kyyneleet. Ota askel kohti uutta luovaa lifestyleä ja vinkkaa teksteistä myös aiheista kiinnostuneille kavereille. Raapustukseni ovat hurjan ajatustyön ja elämänkokemuksen sulava cocktail, joka survotaan bittimuotoon kaiken kansan saataville.

Kaiken takana on luovan ajattelun avulla vastauksia etsivä yksilö: Miten tekisin tämän paremmin?

Näytetään tekstit, joissa on tunniste koira. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koira. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Hymyllä viimaa vastaan

Eilinen oli hieno päivä. 95% prosenttia vastaantulijoista vastasi hymyyn, vaikka tuuli keikutti tupeeta ja sade pesi naamaa. Suomalaisten maine jurona ja masentuneena kansana on empiiristen kokeideni mukaan poistumassa ja tilalle on nousemassa iloinen, hymyilevä ja sporttinen kansa, joka taitaa kommunikoinnin kultaisen taidon myös livetilanteissa.

Sutjakkaan small talkiin on vielä matkaa, mutta suunta on oikea. Olemalla oma itsensä ja myös omia asenteita muuttamalla voi ratkaista jo heti aamusta, tuleeko päivästä hyvä vai huono.

Jotta päiväsi olisi hymyntäyteinen, ohessa Nelli-staffin näyte pallosambasta.






perjantai 10. lokakuuta 2014

Uniikki sisustustaulu on näyttävä katseenvangitsija

Kodin sydän ei suinkaan ole keittiö, vaan siellä hääräävät henkilöt. Jokaisessa kodissa tulisi näkyä sen asukkaiden persoonaa kuvastavia sisutuselementtejä sekä omaperäisiä ratkaisuja. Hyvä sisustuselementti myös herättää tunteita ja tuo mieleen mukavia muistoja. Siksi päätin tehdä Ystävälleni lahjaksi henkilökohtaisen sisustustaulun hänen kotiinsa

Osa talon asukeista ikuistettuna 50x76 kokoiseen canvastauluun.
Kuvassa Ystäväni sekä 5vkon ikäinen staffipentu.
Valokuvaus ja kuvankäsittely: Sanya
Kamera: Canon EOS 1000D
Kuvan jälkikäsittely: GIMP-ohjelmistolla
Canvastaulu: Photobox.fi

Taulu tiivistää tarinan

Ystävälläni on show-, laulu- ja mallitaustaa sekä lisäksi hän kasvattaa koiria (rotuna Staffordshirenbullterrieri). Tällä otoksella sain luontevasti ikuistettua nämä elementit ja historian yhteen otokseen. Herkän tunnelman luo koiranpennun ja ihmisen välinen lämmin tunneside.

Kuva käsitellään tunnelmien peiliksi

Jotta taulu sopisi saumattomasti ystäväni kodin sisustukseen, muutin sen harmaasävyiseksi. Dramaattista näyttävyyttä halusin lisätä värjäämällä huulet jälkikäteen houkuttelevan pinkiksi ja show-elämän glamouria kuvastaa korvakorun säihke. Koiranpentua etualalla on terävöitetty lisäefektiksi ja samalla muita elementtejä pehmennetty manuaalisesti eri siveltimiä käyttäen.

Kuvaussession muina kohteina olivat terävähampaisten koiranpentujen lauma, jonka kuvia löydät aiemmista julkaisuista
Valokuvausta ja pentukuumetta sekä Valokuvaus: Lisää pikkupiraijoita

Jos pohdit parhaillaan joululahjaideoita, mitäpä jos tekisit omalle ystävällesi ainutlaatuisen sisustustaulun?


perjantai 5. syyskuuta 2014

Kuvankäsittelyä ja potretteja koirasta

Ohessa staffimme Nelli toimi mallina, jotta pääsin testaamaan manuaalisäätöjä kamerasta ja sen jälkeen kuvankäsittelyä vielä päälle. Kamera: Canon EOS1000D

 


Kuvat ennen ja jälkeen käsittelyni.
Huomatkaa jälkikäsittelyllä laajennettu keittiö viimeisessä kuvassa :P
Ensi kerralla kyllä valitsen työstön kohteeksi kuvat, joissa korvatkin olisi mukana. Nelli näyttää ihan norpalta tuossa keskimmäisessä otoksessa!

Mitäs pidät väri- ja mustavalkokuvan hybridistä?


keskiviikko 20. elokuuta 2014

Valokuvaus: Lisää Pikkupiraijoita

Viikonlopun kuvaussessiossa ikuistettiin 5 viikkoisia staffinpentuja digimuotoon.

Täällä aiempi julkaisu kuvineen: Valokuvausta ja pentukuumetta






Yäk miten ällöjä tollaset koiranpennut onkaan!


lauantai 16. elokuuta 2014

Valokuvausta ja pentukuumetta

Pääsin tänään napsimaan kuvia pienistä staffinpentusista. Ihania pötkylöitä olivat kaikki, mutta pirun terävät hampaat iskeytyi pariin otteeseen ihooni. Kuvia tulossa vielä lisääkin, mutta lähdetäänpä tästä liikkeelle:






Kuvia vielä lisää esillä facebookin puolella sekä uudemmassa julkaisussa: Valokuvaus: Lisää Pikkupiraijoita!



maanantai 11. elokuuta 2014

Avustajakoirista upea tietopaketti Koiramme -lehdessä

Hanki käsiisi uusin Koiramme-lehti, niin pääset tutustumaan monipuolisen artikkelin mukana ihaniin hyötykoiriin! Jos et ole Kennelliiton jäsen, vilkaise jospa lehti löytyisi lähimmästä kirjastosta.

Koiramme 7-8/2014 - Avustajakoira on tehokas apupaketti
Teksti: Riittamaija Ståhle
Kuva: Aino Pikkusaari
Avustajakoira auttaa arjessa, kun ohjaajan fyysiset kyvyt ovat syystä tai toisesta rajoittuneita - esimerkiksi vammautuminen tapaturman seurauksena. Nämä monipuoliset työkoirat osaavat lukuisia taitoja, jotka helpottavat ohjaajan arkea ja lisäävät omatoimisuutta.

Erityiskoulutettu karvakorva voi esimerkiksi laittaa pyykit koneeseen, tuoda tippuneen kännykän ohjaajalle, tarjota pyörätuolin kanssa liikkuvalle vetoapua ylämäessä, tilata hissin ja avata ovia. Lisäksi koira on piristävä lenkkikaveri ja luotettava ystävä.

Avustajakoiran tunnistaa virallisesta työliivistä ja koiraa ei saa häiritä sen työaikana.
Kuvassa avustajakoira Ville, jonka rapsutukseen tyttäreni sai poikkeusluvan :)


Tutustu lisää näihin arjen sankareihin
Blogissani tunnisteella "Avustajakoira"
Koiramme-lehti 7-8/2014 - "Avustajakoira on tehokas apupaketti" s. 34-42 (Lehtiartikkelin teksti: Riittamaija Ståhle ja kuvat: Aino Pikkusaari)
Invalidiliiton sivuilla
Potkua2014 -tapahtuman sivuilta
Avustajakoira ry:n sivuilta

Kiitokset kaikille avustajakoiratoimintaa tukeville sekä rapsutukset näille ihanille sankarikoirille <3


Sukelletaanko yhdessä SoMeen?


torstai 17. heinäkuuta 2014

Tee nämä 5 asiaa oikeassa järjestyksessä! Osa1

Ääääääh, taas meni väärinpäin! Kaksi asiaa, joille on vain yksi oikea järjestys. Kuitenkin 50% todennäköisyydestä huolimatta aina tulee valittua väärin! Lue 5 kohtaa, mitkä asiat kannattaa oikeasti sijoittaa oikeinpäin aikajanalle.

Ensin ohje, sitten toteutus. Koirakin sen tajuaa!
Luetko sinä käyttöohjeet ensin vai vasta ongelmien ilmettyä?

1. Ensin piilolinssit, sitten vasta (vedenpitävä) aurinkovoide

On ilo huomata rasvan levityksen jälkeen, ettei tököttiä saa pestyä käsistä sitten millään. Lopputuloksena on sumentunut näkökenttä kyseiselle päivälle, kun piilarit on laitettava tahmatassuilla.

2. Ensin suunnittelu, sitten toteutus

Todistetusti toimiva asia, joka kuitenkin aina unohtuu. "Mä vaan nopeesti ompelen tän yhden jutun" - ja triplasti aikaa menee sauman purkamisessa, koska se ei mennytkään ihan niinkuin piti.

Työpäivään saa enemmän tehokkuutta, kun joka aamu viettää ensimmäiset 15 minuuttia priorisoiden päivän tehtävät. Jos teet tämän loppupäivästä, olet takuuvarmasti se viimeinen häiskä ylitöissä, jottei deadlinet mene yli.

3. Ensin lenkki, sitten siivous

Suomessa sataa paljon ja tänä kesänä Esterin peräpää on ollut poikkeuksellisen aktiivinen. Näin ollen arkea helpottaa kummasti, jos ensin lenkittää karvaturrinsa rankkasateessa ja vasta sen jälkeen pesee lattiat.

Mutta pirskissa sentään, kun tämä aina unohtuu ja ihastuttavat mutatassun jäljet koristavat (jälleen) lattioita sekä sohvaa! Toisaalta ehkäpä se on lemmikin tapa ilmaista luovuuttaan.

4. Ensin kutsu, sitten juhlat

Kutsu kannattaa laittaa hyvissä ajoin ennen juhlapäivää. Muuten on kunnon kalenterisoppa kokattuna, kun viimeisen päälle tuunattu synttärikakku ja viimeisen päälle föönattu synttärisankari odottelee vieraita.

Jos kutsut lähtevät liian myöhään, vieraslista kutistuu kutistumistaan allakoiden ollessa jo täyteen buukattuja. Seurauksena tästä on tietenkin useat eri kutsut, vaikka tarkoitus oli hoitaa kahvitus yksillä isoilla kinkereillä. Ja sivuilmiönä tietenkin useat eri before- ja afterpartysiivoukset työtaakkaa lisäämään.

Myös suuriin kansallisiin juhlapyhiin (kuten joulu, juhannus, vappu ja blogini avaamisen vuosipäivä) ajoittuvat bileet kannattaa kutsua koolle hyvissä ajoin, ettei jengi häviä jonnekin Norjaan sukuloimaan.

Eikä se kakkukaan viikkotolkulla kestä syömäkelpoisena.

5. Ensin paikka, sitten hankinta

Älä osta kilokaupalla mansikoita, jos ainoa säilöntäpaikkasi niille on jääkaapin sisällä oleva lilliputtimainen pakastinlokero. Et taatusti saa niitä tungettua sinne, vaikka kuinka tahtoisit venyttää kesää talvikuukausille.

Älä hanki ostosteeveen liikuntahärveliä, jos se ei oikeasti mahdu mihinkään piiloon ikinä. Pölyiset kuntoilulaitteet olohuoneen nurkassa ei tee asunnosta tyylikästä. Ne ovat myös ikävä muistutus siitä, ettet tule koskaan saamaan rahojasi takaisin, vaikka myisitkin rakkineen eteenpäin jollekin treeni-intoilijalle.

*Hiipii vaivihkaa pakkaamaan kierrätyskeskusläjään ylimääräistä kahvinkeitintä, hiuskäkertimiä, leipäkonetta ja sitä kuuluisaa tighmasteria, joka oli suuri ostosteeveehitti joskus kymmenen vuotta sitten*



perjantai 11. heinäkuuta 2014

Nelli-staffin mietteitä - Vol 13

Nelli on vilkas ja ihana staffi, joka tuo iloa elämään! Humoristisessa kuvapläjäyssarjassa tutustutaan Nellin ajatuksiin sarjakuvamaisella otteella.


Ei oppi petiin kaada. 
Hyödyllistä iltalukemista emännän mielestä. Nellinkin ilmeestä näkyy, että näissä on paljon pureksittavaa ja Nelli onkin jo tassunpainalluksen päässä somesta testaamassa uusia (purukalustoon) tarttuneita jippoja. 

Kesälukemista haluaville voin lämpimästi suositella kyseisiä aivotoiminta-aktivaattoreita:

tiistai 20. toukokuuta 2014

Koiran viilentäminen - 10 vinkkiä kesäksi

Huh hellettä! Kesä tuli, joten koiralle viilennysvinkkejä luvassa. Näitä voi myös mahdollisesti soveltaa muihin karvakorviin - tapauskohtaisesti ja omalla vastuulla (hamsteri tuskin diggaa kylmäkallesta ja se saattaa olla sille jopa vaarallista!).

Nelli & Neo (RIP) viilentelemässä sadettajan alla
Koska kesä saapui kuin taikaiskusta heti räntäsateiden ja rae-kuurojen ihmeellisen kombinaation saattelemana, haluan kaivaa teille esille linkin viime syksyiseen tekstiini koiranviilennysvinkeistä. Sen lisäksi luvassa on myös 7 kappaletta uusia vinkkejä!

Viilennystä karvakorvalle

Yläpuolella olevassa linkissä on esitelty vinkit 1-3 tarkemmin sekä siellä myös pidempi video Nellin kesänorppailusta.



Lämpöhalvaus ennaltaehkäistävä

Jokaisen koiranomistajan on jälleen oltava tarkkoina, ettei lämpöhalvaus pääse yllättämään paahteisessa kelissä. Lenkkeily tulisi sijoittaa aamuun tai iltaan, jolloin lämpötila ei ole niin korkea. Hyvää hyötyliikuntaa on myös uittaminen luonnonvesissä vaikkapa lenkkeilyn yhteydessä!

Koiraa ei missään nimessä saa jättää kuumaan autoon tai aurinkoiselle paikalle vailla mahdollisuutta vetäytyä varjoon! Vaikka tästä asiasta muistutettaisiin koko ajan, kuitenkin kauppareissuilla näkee yksin autossa olevia koiria, joiden omistaja vain "käy nopeesti" kaupassa. Entä jos hän saa sairaskohtauksen? Entä jos jonon tai teknisen vian takia käynti kestää oletettua kauemmin?

Ei, ei ja ei! Vaikka autossa olisi ilmastointi, se lakkaa toimimasta kun virrat sammutetaan. Lämpötila tällöin nousee todella nopeasti auton sisällä vaaralliseksi karvakavereille! Puhumattakaan autoista, joissa ilmastointia ei ole. Ikkunan avaaminen raolleen yli 30 asteisessa kelissä ei paljon auta viilennykseen!

Lisätietoa lämpöhalvauksesta ja ensiavusta siihen!

10 vinkkiä coolimpaan kesään


Vinkit aiemmasta tekstistäni:

1. Rakennuspalju uima-altaaksi koiralle


2. Sadettaja antaa helpotusta helteeseen


3. Jääkimpale, jossa koiran nameja sisällä


Ja sitten pääsemmekin uusien vinkkien pariin:

4. Viilennysloimi koiralle

Käsityötaitoiset ompelevat itse manttelimallisen koiranvaatteen vaikkapa vanhasta pyyhkeestä. Kun se kastellaan läpimäräksi viileällä vedellä ja puetaan koiralle ylle, se viilentää mainiosti lenkillä tai pihaleikeissä. Jos aika ei riitä itse näpräilyyn, näitä saa ostettua valmiinakin - googleta sanalla "viilennysloimi", niin pääseepi tutustumaan valikoimaan.

5. Kylmäkallet petiin

Hyvin varustetuista kaupoista voi ostaa lättäniä kylmäkalleja, jotka on tarkoitettu kylmälaukun pohjalle. Kääri tällaisia koiran loikoilupaikalla olevan pyyhkeen tai peiton sisään, niin wuffe saa nautiskella kylmäkallen viileydestä. Perinteiset kylmäkallet käyvät myös, joskin ne joutuu sijoittelemaan pedin reunoille mukavan asennon takaamiseksi.

Huom! Älä jätä koiraa vahtimatta. Koira ei saa kaivella peiton sisältä kylmäkalleja saati pureskella niitä! Tässä on siis oltava silmä tarkkana viereisessä lepotuolissa.

6. Jääpaloja juomaveteen

Juomavesi helteellä on tietenkin välttämättömyys, mutta se toimii myös kehon sisäisenä viilentäjänä. Heitä siis juoaveden joukkoon jääpaloja, jotta tarjolla on aina kylmää vettä lemmikin nautittavaksi. Jos wuffe kummaksuu kylmää drinkkiä, kannattaa pitää vaihtoehtoinen juoma-astia vieressä, jotta saatavilla on myös tuttua huoneenlämpöistä vettä.

7. Makuualusta märäksi

Jos koiran oleskelee laatoitetussa huoneessa tai perheen kanssa ulkosalla, laita sille terassin kulmaan varjoon tai kylppärin lattialle kasteltu pyyhe makuupaikaksi. Hienohelmaisimmatkin koirat menevät märälle paikalle makaamaan, kun tulee tarpeeksi kuuma. Mikäli Prinsessa tai Prinssi ei suostu hipiäänsä altistamaan märälle alustalle, hoida viilennys hänen puolestaan esimerkiksi:

8. Suihkulla pikaviilennystä

Käytä koira viileässä suihkussa, mutta älä kuivaa sitä. Ota mukaan pihaleikkeihin. Suurin lämpöenergia kuluu näin koiran kuivumiseen ja samalla viilentää koiraa.

Lenkille mukaan sopii jäävedellä täytetty suihkupullo, suihkauta sillä koiran reisien sisäpinnat sekä kaula, joissa sijaitsee suurimmat verisuonet.


9. Viilennyshifistelyvälineet

Myynnissä on useita aiheeseen liittyviä varusteita, joita voi ostaa edullisesti tai kalliisti erikoisliikkeistä. Omakohtaista kokemusta minulla on mm. viilennyspannasta, joka kastellaan. Pannassa olevat kiteet keräävät vettä ja viilentävät sitten koiran kaulaa. Mielestäni kuitenkin pannan teho oli mitätön hintaansa nähden. Saman asian olisi ajanut kasteltu huivi kaulaan laitettuna.

Myynnissä on myös esimerkiksi viilennysalustoja, mutta näiden toimivuudesta minulla ei ole kokemusta. Saattaisi kyllä olla varteenotettava hankinta aktiiviselle harrastajalle tai paljon koiran kanssa matkustavalle, kotioloissa kyllä pärjää ilmankin.

10. Häkkituuletin

Jos koira oleskelee paljon häkissä autossa tai harrastuksissa odotteluaikana, kannattaa hankkia tuuletin. Häkkituuletin lisää ilman virtausta ja vaihtuvuutta ja siten viilentää koiraa. Häkkituuletin yksin ei ole tarpeeksi tehokas vaihtoehto todella koville helteille, mutta yhdistettynä muihin viilennyskeinoihin se antaa oivan lisä-avun. Tuulettimia saa myös lämpötilamittarilla varustettuna, mikä on oiva lisä koiran oloskelutilojen tarkkailuun.


Ihanaa kesää kaikille karvaisille ja karvattomille! 
Muistakaa suojata koira myös auringolta, jottei iho kärähdä.


Kiitos vierailustasi!

tiistai 6. toukokuuta 2014

Menovinkki: Tänään Potkua2014!

Potkua2014 TÄNÄÄN!

Vappuhuiskat mukaan ja kannustamaan! Avustajakoiratoimintaan kerätään varoja hyväntekeväisyystapahtumalla, joka on tänään 6.5.2014 kello 18-20 Helsingissä Sonera Stadiumilla. Luvassa on sähäkkä jalkapallomatsi, jossa vastakkain ovat FC Mikey's Angels sekä HJK:n naiset!

Tule mukaan pitämään hauskaa ja samalla osallistumaan keräykseen aputassujen saamiseksi niitä tarvitseville! Tavoitteena on kerätä varat kolmeen uuteen avustajakoiraan.


TULE, NÄE, KOE ja TUE!
Elämyksellinen ilta luvassa tärkeän asian puolesta!

Montako eri avustajakoirakkoa bongaan? Saankohan yhtään tarkkaa kuvaa lainakameralla (järkkäri!)? Mitä musaa ‪#‎Kliff‬ -soittaa? Onko ‪#MarcoBjurström lla vielä naminami hallussa? Kuka voittaa matsin? En tiedä, mutta menen ottamaan selvää. Ja samalla tuen ‪#‎avustajakoira‬ -toimintaa 


Raporttia seikkailuistani tapahtumassa luvassa myöhemmin, mutta odotellessanne voitte tutustua aiempiin Avustajakoira-teksteihini:

Avustajakoiratoimintaan potkua
Arjen sankari: Avustajakoira Ville

Lisää tapahtumasta:
Virallinen web-sivusto: http://potkua2014.fi/
Facebook tapahtumasivu: https://www.facebook.com/events/220532274814089/
Twitter: https://twitter.com/Potkua2014

---
Lisäys 8.5.2014 Raporttini on valmis, lukaiskaahan myös 
Ideasta todeksi - Potkua2014



---
Kiitos vierailustasi <3


keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Lasipurkit hyötykäyttöön - 10 vinkkiä

Kaikenlaisia vaihtoehtoja työkoiran koulutuksesta discon kautta puutarhahommiin ja sisustukseen. Lasipurkkeja kertyy nurkkiin paljon ja etenkin lapsiperheissä kaapit ja keräysastiat tursuavat vauvanruokapurkkeja. Lasinkeräyspiste on passeli paikka tyhjille lasipurkeille, mutta niillä voi tehdä paljon muutakin!

Lasipurkissa on kätevä säilyttää esimerkiksi leivonnassa käytettävien aromiaineiden putkiloita.
Tämä purnukka sai osakseen pikatuunauksen: servetistä leikattu ympyrä on kiinnitetty purkin päälle hiuslenksulla.


1. Koiran koulutus 

Etenkin työkoirien hajutyöskentelykoulutukseen sekä tunnistustreeneihin sopivat pienet lasipurkit loistavasti! Esimerkiksi staffordshirenbullterrieri Pipo koulutetaan hypokoiraksi muun muassa lasipurkkien avulla, joihin on laitettu hajulappuja. Koulutusta varten perheen diabeetikko on hengitellyt eri sideharsolappuihin verensokerin ollessa alhainen sekä sen ollessa normaali ja hypokoiran tehtävänä on erottaa nämä hajut toisistaan.

Näin koira voidaan kouluttaa reagoimaan diabeetikon alhaiseen verensokeriin. Etenkin diabeetikkolapsen kohdalla muistutus välipalan nauttimisesta verensokerin laskiessa on äärimmäisen tärkeää, sillä liian alhainen verensokeri voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa kooman ja jopa kuoleman. Avustajakoirien lailla hypokoirakin on siis arjensankari, joka toiminnallaan voi pelastaa diabeetikon hengen!

2.  Askartele miniakvaario lapsen kanssa

Hauskaa puuhastelua lasten kanssa vaikkapa sadepäivän varalle ja lopputuloksesta syntyy esimerkiksi lastenhuoneeseen ihana ja itse tehty sisustuselementti. Tämä on tarkoitettu vain katseltavaksi, sillä lapsi saattaa hajoittaa purkin leikeissään!

3. Pistokkaiden juurrutus

Aloitteleva hortonomi voi kopioda kasvejaan juurruttamalla pistokkaita lasipurkissa, johon on laitettu vettä. Ainakin yrttisuosikki basilika sekä huonekasveista kiinanruusu kasvattavat juuret vesipurkissa lilluttuaan ja tämän jälkeen ne voi iskeä multaan jatkamaan kasvuaan.

Hiusasioissa juurikasvu on kauhistus, mutta tässä rakas basilikani yrittää kasvatella juuriaan lasipurkissa.

4. Lastenjuhliin bilevalo 

Tee paperiin kuvioita leikkaamalla saksilla tai kuvioleikkureilla. Aseta paperi lasipurkin sisälle purkin reunoja myötäillen. Vie ipanalauma pimeään huoneeseen ja osoita taskulampulla avoimen purkin sisään ja suuntaa purkin pohja ylöspäin. Laita Robinin "Boom Kah" soimaan ja aloittakaa villi disco kattoon ja seiniin heijastuvan valoshown alla!

5. Herkkupurkki

Miksi karkkipäivänä pitäisi olla karkkipussi? Jos perheessä vietetään karkkipäivää, pieneen "pilttipurkkiin" voi kivasti laittaa muutaman namin eri pusseista lapsukaisille. Jokainen voi koristella oman purkkinsa haluamallaan tavalla ja vanhemmat jakavat karkkipurkit sitten pienokaisilleen valitsemanaan ajankohtana.

Näin vältytään kaupan jumbokokoisilta karkkipusseilta ja lapset nameja vain kohtuudella karkkipäivänä. On suuri ero siinä syökö leikki-ikäinen tai esimurrosiässä oleva koululainen muutaman namin vai yhden pussin (pahimmillaan sen 400g) karamellejä.

Meillä purkkiin päätyy rusinoita, kuivattuja hedelmiä ja muroja, sillä arkemme on aika lailla karkkivapaata muutamia poikkeuksia (juhlat) lukuunottamatta. Iloinen purkki täynnä yllätysherkkuja tuntuu lapsesta jännittävältä ja purkin koristelukin on hauskaa puuhaa.

Huom! Älä jätä lasta valvomatta purkin kanssa, sillä se voi mennä rikki! Kaada vaikkapa sisältö hetken ihastelun jälkeen turvallisempaan (särkymättömään) astiaan, jota taaperokaan ei saa heittämällä rikottua.

6. Säilytys- ja lajitteluastia

Meillä lasipurkeissa on esimerkiksi xylitol-tabletit, itse tehdyt mausteöljyt sekä ruuvit, leivonta-aromit ja paidan napit. Ompeluihmiselle "pilttipurkkiin" rakentuu hieno neulatyyny: vanua tai kangasriekaleita laitetaan kauniin kankaan sisälle ja se sujautetaan purkin pohjalle. Nuppineulat tökitään pystyyn pehmusteeseen ja kansi laitetaan kiinni. Lapsiturvallinen ja esteettisesti upea tapa pitää tallessa neulat!

7. Kukkaruukku taimen alkutaipaleelle

Istutuspurkkeja myydään kaupassa jos jonkinlaisia, mutta mitenkäs olisi konepestävät pikkuiset lasipurnukat, joissa taimi saisi kivan spurtin kasvulleen? Samalla voitte seurata koko perheen voimin juurakon kiemurtelua purnukassa ja jonkin ajan kuluttua siirtää kasvin suurempaan astiaan. Nappaa kaupasta mukaan myös purkeille tarkoitettu pahvilaatikko, niin saat liikuteltua taimitarhaasi kätevästi sisään ja ulos karaisuvaiheessa.

8. Suojapurkki tuhoeläimiltä ja kosteudelta

Esimerkiksi piharakennuksessa tai saunatuvalla säilyy sokerikin muurahaisten ulottumattomissa helposti ja näppärästi sekä tulitikutkin pysyvät raapaisukuivana kosteammissakin olosuhteissa. Tee-se-itse-tyypit voivat tuunata tulitikkupurkin eli kannen sisäpuolelle liimata palasen raapaisupintaa ja asetella tikut kauniisti purkkiin esille - näin saat saunatuvalle loistavasti aiheeseen sopivan ja käytännöllisen sisustusesineen!

9. Itsetehtyjen kauneustuotteiden säilytys

Itse tehty kasvonaamio tai karvanpoistoon tarkoitettu sokerointimassa säilyy jonkin aikaa lasipurkissa. Seoksen säilyvyys riippuu kuitenkin käytetyistä raaka-aineista eli tolkuttoman pitkiä aikoja ei kannata itsetehtyjä tahnoja varastoida. Kuitenkin ulkoiseen käyttöön tarkoitettujen mömmöjen kanssa voi olla rennommin säilyvyyden suhteen kuin syötäväksi tarkoitettujen sörsseleiden kanssa.

10. Juhlavieraille muisto osallistumisesta

Häiden tai muiden juhlien vieraita voi muistaa pienellä lahjalla, joka annetaan kauniisti koristellussa lasipurkissa. Häämuisto näyttää arvokkaalta pienessä lasipurkissa, jossa on vaikkapa kimalteella koristeltu kansi, eikä se pääse keräämään pölyä kirjahyllyssä.

Lasipurkkiin voi myös sujauttaa valokuvan vaikkapa naamiaisten vieraista upeissa rooliasuissaan pienen muistolauselman tai kiitos-runon kera (tosin tämä edellyttää polaroid-kameraa tai nopeaa ja näppärää tulostusvastaavaksi nimettyä henkilöä juhlissa).

Sitten vain ideoimaan lisää uusia käyttötarkoituksia, jotka sopivat omaan arkeen ja elämäntilanteeseen. Mutta älkää tuunaatko pilttipurkeista tuikkulyhtyjä! Ne eivät ole turvallisia ja saattavat aiheuttaa tulipalon. Ellei niissä sitten käytä paristokäyttöistä tuikkua aidon sijaan. Mutta se taas on sama kuin laittaisi grilliin sisäfilepihvin sijasta rusinan.


---
Kiitos vierailustasi <3

* * *
Lähteet ja lisätietoja:
Pipo-koirasta kasvaa diabeetikon turvamies , artikkeli Vantaan Sanomien nettisivuilla, luettu 24.
4.2014 (artikkeli julkaistu 20.1.2014)
Hypokoira ry: http://www.hypokoira.fi/fin/alku/ , luettu 24.4.2014
Puutarha.net: http://puutarha.net/artikkelit/1140/pistokkaiden_juurrutus.htm , luettu 24.4.2014
Luovasti.com: Askartele akvaario alaikäiselle ahvenfarmarille
Luovasti.com: Arjen sankari: avustajakoira Ville
Yhteishyvän websivusto: Kynttilät ja turvallisuus , luettu 24.4.2014
Ylen Olotila-sivusto: Taimien karaisun ABC , luettu 24.4.2014

torstai 17. huhtikuuta 2014

Nelli-staffin mietteitä - Vol 12

Nelli on vilkas ja ihana staffi, joka tuo iloa elämään! Humoristisessa kuvapläjäyssarjassa tutustutaan Nellin ajatuksiin sarjakuvamaisella otteella.



---
Kiitos vierailustasi <3

torstai 10. huhtikuuta 2014

Tassun painalluksella someen

Meidän Nelli-koiramme sai netti-ilmoituksella leikkikaverin. Ihmiset hyödyntävät sosiaalista mediaa jatkuvasti omiin tarpeisiinsa, mutta oletteko tulleet ajatelleeksi sen hyödyntämistä myös eläinmaailmassa? Karvakorvien ja niiden omistajien sosiaalinen verkostoituminen on hieno asia, mikäli sitä käytetään oikeisiin tarkoituksiin ja sopivassa määrin. 


1. Kadonneiden lemmikkieläinten etsiminen ja löytäminen

Tiedän useita tapauksia, joissa eläin on löytänyt takaisin kotiinsa facebook-viestittelyn ja ilmoitusten avulla. Mitä useampi ihminen jakaa katoamisilmoituksen, sitä useampi silmäpari voi osallistua etsintöihin ja ottaa tarvittaessa nopeasti yhteyttä omistajiin karkurin liikkeistä. 

2. Uusien koiranomistajien tukeminen

Kaikkien ei tarvitse tehdä samoja virheitä pennun kanssa, kun vinkkejä jaetaan avoimesti koirayhteisöissä. Jos edessä on hankalampi jakso pennun koulutuksessa, ovat konkareiden neuvot silloin kaivattua kultaa. Mikään ei piristä hiuksiarepivän ja naskalihampaat sääreen upottavan pikkupiraijan omistajaa niin kuin tieto, ettei ole asian kanssa yksin.

3. Tapahtumien järjestäminen

Kätevät kutsut suoraan somessa eteenpäin. Tapahtumasta tiedottaminen ja tietojen päivitys tavoittaa kohdeyleisön nopeasti ja helposti. Myös lisäarvoa osallistujille voi tuottaa esimerkiksi arvontojen, henkilöesittelyjen tai viihteellisten julkaisujen myötä. Käyttökelpoinen tapa saada ihmiset odottelemaan kutkutus mahanpohjassa tapahtumaan pääsyä!

4. Rotuyhdistysten tiedotustoiminta

Käyttökelpoinen väline, kunhan jäsenistön saa ensin kerättyä samaan some-palveluun. Ei korvaa (vielä) täysin perinteistä tiedottamista mutta toimii sen tukena ja halutessaan on oiva tapa lisätä yhdistyksen näkyvyyttä ja lisätä jäsenmääriä. Virtuaalinen viidakkorumpu siis.

5. Kokemusten jakaminen

Ei mikään ole ihanampaa kuin piristää päiväänsä katsomalla suloisten karvakorvien kuvia. Paitsi se, että muut tykkäävät ja kommentoivat omasta mussukastasi lähettämiäsi kuvia. Virtuaalinen koirayhteisö elää kanssasi niin ilossa kuin surussakin.

6. Koiratreffiseuranhaku

Treffejä on helppo ja kätevä järjestää laatimalla ilmoitus. Iloisena esimerkkinä tästä toimii Nelli-koiramme, joka löysi kaverin Facebookin kautta.

Pienen koiran maailma järkkyy

Neo-koiramme (Nellin isukki) siirtyminen Sateenkaarisillalle oli koko perheelle äärimmäisen kova isku. Vaikka ihmiset siihen pystyivät jo hieman etukäteen valmistautumaan, sama ei pätenyt toiseen koiraamme Nelliin. Nelli (3,5v) oli pennusta asti elänyt toisen koiran seurassa ja nyt tuo arjen tuki, suurin idoli ja oma isukki olikin poissa.

Koira oli alakuloinen ja epävarma. Lenkillä se ei tiennyt kuinka suhtautuisi vastaan tuleviin koiriin, sillä aiemmin se oli aina voinut turvata Neoon. Koko lauman dynamiikka oli muutenkin sekaisin ihmisten viettäessä suruaikaa. Nelli sai paljon huomiota ja hellyyttä osakseen, mutta ihminen ei voi antaa samaa kuin toinen koira - lajitoverin leikkiseuraa. 


Facebook-yhteisö nuuskutteluväylänä

Aiemmin olen ollut aktiivisesti mukana koirafoorumin palstakirjoittelussa ja tapahtumissa. Koiraporukan hienouksia on aina ollut se upea yhteenkuuluvuuden tunne ja toisten auttaminen sekä tietenkin kaikki mukavat tapahtumat, joissa sieluntovereita ja lajille sydämensä menettäneitä voi tavata ihan oikeasti. 

Kuitenkin maalle muutto ja perheenperustaminen sai omat kuviot kääntymään pienemmälle pinta-alalle maantieteellisesti eli enää ei tullut ravattua tapahtumissa joko sijainnin tai kroonisen aikapulan takia. Yhtäkkiä tajusin, ettei Nellillä ole lainkaan koirakavereita lähipiirissä.

"Moro, oon Nelli-koira ja tarviin leikkikaveria!"

Aiempien kokemusteni perusteella tiesin, että netin välityksellä koiraihmisiä löytyy pilvin pimein ja tämä voisi olla hyvä kanava löytää Nellillekin leikkikaveri. Päätin siis kokeilla onneani ja laitoin ilmoituksen oman paikkakuntamme koirayhteisöön Facebookissa. Ja se kannatti! 

Koira sai miellyttävää leikkiseuraa ja emäntä hauskaa juttuseuraa lenkille <3


Kiitos vierailustasi <3

Nelli-staffin mietteitä - Vol 11

Nelli on vilkas ja ihana staffi, joka tuo iloa elämään! Humoristisessa kuvapläjäyssarjassa tutustutaan Nellin ajatuksiin sarjakuvamaisella otteella.

Tällä kertaa tämä toimii myös kuvituskuvana tekstiin Tassun painalluksella someen


---
Kiitos vierailustasi <3

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Nelli-staffin mietteitä - Vol 10

Nelli on vilkas ja ihana staffi, joka tuo iloa elämään! Humoristisessa kuvapläjäyssarjassa tutustutaan Nellin ajatuksiin sarjakuvamaisella otteella.





---
Kiitos vierailustasi <3

Avustajakoiratoimintaan potkua!

Potkua2014-tempauksen tavoitteena on kolmen uuden avustajakoiran koulutus niitä tarvitseville henkilöille. Nyt on jälleen tullut oiva tilaisuus auttaa ja osallistua hyväntekeväisyystapahtuman tukemiseen. Mikäli sydämessäsi on tassunjälki tai kalenterissasi aikaa jännittävälle matsille, tule mukaan tukemaan uusien avustajakoirien kouluttamista ja toteuttamaan unelmia!



Kirjoitin aiemmin ihanasta kohtaamisestani avustajakoira Villen kanssa ja tuosta tapaamisesta lähtien avustajakoiratoiminnalla on ollut erityinen paikka sydämessäni. Hihkuinkin ilosta, kun huomasin Invalidiliiton järjestävän yhteistyössä HJK:n naisjoukkueen kanssa hyväntekeväisyysottelun 6.5.2014 Helsingin Sonera Stadiumilla. Luvassa siis kirjaimellisesti potkua tärkeään toimintaan!

Tapahtuman tuotot ohjataan avustajakoiratoimintaan ja tapahtuman web-sivuilla on esitelty pääsylippuoston lisäksi myös muita tapoja tukea kampanjaa, mikäli ei pääse paikan päälle ottelua seuraamaan. Tempauksen tavoitteena on kerätä varat kolmen uuden avustajakoiran kouluttamiseen.

Nämä ammattitaitoiset työkoirat koulutetaan vastaamaan ohjaajansa yksilöllisiä tarpeita ja koirat tulevat työskentelemään arjen sankareina, uskollisina ystävinä sekä äärimmäisen iloisina seuralaisina ohjaajiensa elämässä. Avustajakoirilla on tärkeä tehtävä, jonka arvoa ei voi rahassa mitata.

Aiempaan avustajakoiria käsittelevään julkaisuuni tekemäni faktaruutu, lähteet löytyvät täältä.

Koska aikatauluni toukokuulle ei ole vielä täysin varmistunut, päätin pelata varman päälle ja tehdä jo nyt etukäteen lahjoituksen tekstiviestitse. Ihana vastausviesti lämmitti mieltä kovasti:
"Kiitos lahjoituksestasi! Yhden henkilön unelma avustajakoirasta on lähempänä toteutumista!"
Ilman muuta käyn myös tsekkaamassa tämän mielenkiintoisen matsin, mikäli kalenterini sen sallii. Uskon esimerkin voimaan ja toivonkin mahdollisimman monen osallistuvan tähän tempaukseen. Koulutuksen arvo yhtä avustajakoiraa kohden on noin 20 000€, jonka säästämiseen oma-aloitteiselta taaperolta menee keskimäärin 104,17 vuotta.

Porukassa on potkua ja yhdessä tehdyt pienetkin lahjoitukset ovat askel lähemmäs tavoitteen toteutumista!


Haluan omasta puolestani kiittää tapahtumanjärjestäjiä sekä kaikkia tempaukseen osallistuvia tärkeän toiminnan tukemisesta. Samalla myös lähettäisin erityisterveiset ihanalle Ullalle sekä hellät rapsutukset hänen valloittavalle avustajakoiralleen Villelle <3

Haastan myös jokaikisen tämän tekstin lukeneen bloggaajan postaamaan aiheesta omaan blogiinsa, jotta Potkua2014-tempaus saataisiin mahdollisimman suuren yleisön tietoon.


---
Kiitos vierailustasi <3

* * *
Lähteet ja lisätietoja tempauksesta:
Virallinen web-sivusto: http://potkua2014.fi/
Facebook tapahtumasivu: https://www.facebook.com/events/220532274814089/
Twitter: 
https://twitter.com/Potkua2014
Sähköpostikirjeenvaihto sekä tiedote www-sivuilla: Sanni Roinevirta (Invalidiliitto ry)

Katso myös muut "Haluan auttaa"-tunnisteella olevat julkaisuni, sillä pienillä teoilla on suuri merkitys!




sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Nelli-staffin mietteitä - Vol 9

Nelli on vilkas ja ihana staffi, joka tuo iloa elämään! Humoristisessa kuvapläjäyssarjassa tutustutaan Nellin ajatuksiin sarjakuvamaisella otteella.



---
Kiitos vierailustasi <3

lauantai 22. helmikuuta 2014

Nelli-staffin mietteitä - Vol 8

Nelli on vilkas ja ihana staffi, joka tuo iloa elämään! Humoristisessa kuvapläjäyssarjassa tutustutaan Nellin ajatuksiin sarjakuvamaisella otteella.




---

Mikäli pidit tästä tekstistä, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin, Twitterin tai Instagramin kautta. Alla olevilla painikkeilla tai linkillä se käy kätevästi. 
Kiitos! 


perjantai 14. helmikuuta 2014

One happy dog





---
Mikäli pidit tästä tekstistä, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin, Twitterin tai Instagramin kautta. Alla olevilla painikkeilla tai linkeillä se käy kätevästi. 
Kiitos! 
Facebook: https://www.facebook.com/luovaaelamaa
Twitter:  https://twitter.com/Sanya__S
Instagram: http://instagram.com/sanya__s