Merkitse ylös ajankohta, jolloin murrat arjen kahleet ja runnot ideakoneiston liikkeelle. Käytä luovuuttasi ongelmien ratkaisuun tai löydä valmiita vinkkejä blogistani. Viihdytän ja autan ajattelemaan arkisia asioita luovasti.

Blogini alttarille on uhrattu röökit, veret ja kyyneleet. Ota askel kohti uutta luovaa lifestyleä ja vinkkaa teksteistä myös aiheista kiinnostuneille kavereille. Raapustukseni ovat hurjan ajatustyön ja elämänkokemuksen sulava cocktail, joka survotaan bittimuotoon kaiken kansan saataville.

Kaiken takana on luovan ajattelun avulla vastauksia etsivä yksilö: Miten tekisin tämän paremmin?

Näytetään tekstit, joissa on tunniste itsensä kehittäminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste itsensä kehittäminen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 5. syyskuuta 2014

Kuvankäsittelyä ja potretteja koirasta

Ohessa staffimme Nelli toimi mallina, jotta pääsin testaamaan manuaalisäätöjä kamerasta ja sen jälkeen kuvankäsittelyä vielä päälle. Kamera: Canon EOS1000D

 


Kuvat ennen ja jälkeen käsittelyni.
Huomatkaa jälkikäsittelyllä laajennettu keittiö viimeisessä kuvassa :P
Ensi kerralla kyllä valitsen työstön kohteeksi kuvat, joissa korvatkin olisi mukana. Nelli näyttää ihan norpalta tuossa keskimmäisessä otoksessa!

Mitäs pidät väri- ja mustavalkokuvan hybridistä?


perjantai 11. heinäkuuta 2014

Nelli-staffin mietteitä - Vol 13

Nelli on vilkas ja ihana staffi, joka tuo iloa elämään! Humoristisessa kuvapläjäyssarjassa tutustutaan Nellin ajatuksiin sarjakuvamaisella otteella.


Ei oppi petiin kaada. 
Hyödyllistä iltalukemista emännän mielestä. Nellinkin ilmeestä näkyy, että näissä on paljon pureksittavaa ja Nelli onkin jo tassunpainalluksen päässä somesta testaamassa uusia (purukalustoon) tarttuneita jippoja. 

Kesälukemista haluaville voin lämpimästi suositella kyseisiä aivotoiminta-aktivaattoreita:

maanantai 12. toukokuuta 2014

Askel taaksepäin - tietokirjallisuus digimaailman tueksi

Oletko koskaan törmänny ongelmaan, jossa metsästät yksittäistä tiedonjyvästä internetin sopukoista? Nykyihminen harppoo niska limassa ja rillit huurussa pitkin bittikaistoja ylikuormittaen aivokapasiteettiaan täysin turhilla aistiärsykkeillä. Internetin aikakaudella tieto on kaikkien saatavilla, mutta onkin eri asia, kuka tiedon löytää miljardien vaihtoehtojen joukosta.

Itsensä kehittäminen on pahimmillaan projektiluontoista puurtamista olosuhteiden pakosta. Parhaimmillaan se on elämäntapa, joka hyödyntää omat voimavarasi omien tietojesi ja taitojesi kehittämiseen.

Asiaa ei pidä ajatella liian suuressa mittakaavassa, vaan ryhtyä arjen lomassa etsimään aktiivisesti tietoa juuri sinua kiinnostavista asioista. Kun tarvittava tietomäärä on saatu käsiteltyä, siirrytään teoriasta tekoihin. Tällöin kehitystä tapahtuu jatkuvasti ja se helpottaa tavoitteisiin pääsyä - oli sitten kyse rentoutumisesta saksofonitunnilla sulosävelten parissa tai uuden websivuston rakentamisesta omalle pienyritykselle.

Kirjastossa kiireettömästi

Digiaikakautena on unohdettu kirjastojen mahtavat tietovarastot. Vaikka kehitys meneekin vauhdilla eteenpäin, on hyvä välillä pysähtyä miettimään sitä omalla kohdalla tärkeintä tiedonsaantikanavaa. Kokenut nettisurffaaja löytää toki tietoa nopeastikin laajakaistan avulla, mutta peräänkuuluttaisin myös tärkeän resurssin - tietokirjallisuuden - käyttöä. Kirjasto on oikea aarreaitta henkilölle, joka tahtoo kehittää itseään tietyllä osa-alueella!

Kirjat digimaailmaa täydentämässä


1. Tietokirjallisuuden teokset ovat uskottavia tiedonlähteitä

Kuka tahansa saa mielipiteensä näkyville nettiin ja tämä hidastaa tiedonhakua. Vaikka löytäisitkin tarvitsemasi tiedon joltain sivustolta on seuraava askel arvioida sen lähde.

Lähdekritiikkiä on aina oltava eikä parane uskoa kaikkea kirjoitettua tai painettuakaan sanaa. Kuitenkin pääosin voi paremmin luottaa printti- tai e-kirjaan, sillä näihin pääsevät mietintöjään kirjaamaan yleisesti ottaen vain alan kokeneet ammattilaiset ja muut gurut. Näin ollen kustantaja on jo suorittanut aika hyvän alkukarsinnan puolestasi.

On myös huomioitava painosten tuoreus! Esimerkiksi teoriat sosiaalisen median hyödyntämistä markkinoinnissa vanhenevat pian, joten perusteiden jälkeen on syytä vielä etsiä lisätietoja nykytilanteesta. Toisaalta taas kirjan, joka käsittelee puuveneen rakentamista perinteitä kunnioittaen, luulisi kestävän hyvinkin ajan kuluttavaa hammasta.

2. Itseopiskelu ei saa olla välineurheilua

Jos et ole kokopäiväinen opiskelija vaan kehität taitojasi muun arjen ohessa, on materiaalin syytä olla tarttumaetäisyydellä. Kun sopiva hetki koittaa, voi vaikkapa lukaista markkinoinnin perusteita pari lukua. Tai nyplätä pitsiä muutaman kierroksen.

Etenkin suuria kokonaisuuksia omaksuessa netti ei saa olla ainoa tietolähde - siellä tieto on pirstaloituneena bittiavaruuteen ja vaikeuttaa kokonaisuuden hallintaa.

Jos lukuhetkeä varten joudut virittämään solmussa olevia läppärin johtoja, käynnistelemään modeemia ja vielä etsimään lähteeksi kelpuutettavan sivuston tyhjästä, menee aikaa hukkaan ihan liikaa. Helpompaa on vain ottaa kirja ja jatkaa lukemista kohdasta, mihin olet viimeksi jäänyt. Yksinkertainen on joskus hyvinkin toimivaa.

3. Kielioppi turtuu, kirjakieli katoaa

Netissä kieli on usein huonohkoa yleiskieltä. Jos ihminen lukee vain ja ainoastaan nettitekstejä, hän saattaa omaksua käyttökielekseen kieliopillisesti väärän tai liian rennon tyylin. Tästä on haittaa virallisemmissa kommunikointitilanteissa.

Jos työelämässä tai asiakkaiden kanssa kommunikoidessaan käyttää nettipalstoilta ja puhekielellä kirjoitetuista blogeista omaksuttua tyyliä, se on liian rentoa. Lisäksi jos itse vielä tuottaa harvoin omia tekstejä, voikin virallisen tarjouksen tai tiedotteen laatiminen olla kovan työn takana yhtäkkiä.

Kirjakieli on katoavat luonnonvara, jollei sitä vaali. Kustantamoiden kautta levitykseen tulleet kirjat ovat paitsi ammattikirjoittajien luomuksia myös useaan kertaan oikoluettuja - toisin kuin keskustelupalstojen vuodatukset tai vapaamuotoiset blogitekstit.

4. Digimaailman ja tietokirjojen ihanteellinen kombinaatio

Käytän itse metodia, jossa hankin perustiedot esimerkiksi uudesta alasta tietokirjallisuuden parista. Teen jatkuvasti muistiinpanoja ja kommentteja teksteihin, jotta pääsen palaamaan tiettyyn kohtaan mahdollisimman pian, mikäli tarve vaatii. Samaan aikaan viilailen tietämystä tarkemmaksi etsien netistä sitä ajankohtaisinta ja tuoreinta tietoa. Lopulta sitten testailen erilaisia toimenpiteitä käytännön tasolla.

Tämän prosessin voisi havainnollistaa näin :
Halu oppia uutta => Tietokirjat iltalukemiseksi => Aiheeseen liittyvien uutisten, blogien ja keskustelujen seuraaminen netissä => Omat harjoitukset => Oma sisällöntuotanto 
Halu soittaa viulua => Musiikin teorian ja nuottien opiskelu soittotuntien ohella => Harjoittelu => Omat sävellykset => Maine ja kunnia

Suosittelen lämpimästi ottamaan arkeen menokaveriksi myös sen oman aivolohkon, joka on saattanut huomaamatta jäädä tyhjäkäynnille. Lue lehtiä. Seuraa uutisia. Ole kiinnostunut asioista, syistä ja seurauksista sekä ihmisistä ympärilläsi.

Ja hyödynnä oppimaasi!

With love,
Sanya
@kirjasto, tabletilla taputeltu postaus



maanantai 17. helmikuuta 2014

Omaa aikaa äidille

Rakas tyttäreni aloitti tänään päiväkodin. Hän on nyt aluksi 5 tuntia kerrallaan ja parina päivänä viikossa tarhatätien hellässä huomassa ja ihanien leikkikavereiden ympäröimänä. Äidille tarjoutui siis mahdollisuus omaan ja säännölliseen vapaa-aikaan ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen! Tämä ajoittui vieläpä hyvinkin rankkaan kauteen tahtoiän ja yökukkumisten takia ja siksi olen erittäin onnellinen tästä hengähdystauosta.


Mitä äiti tekee omalla ajallaan?

-Käy siskon luona kahvilla (yhtä hyvin tämä onnistuu lapsi mukana).
-Käy ruokakaupassa lähimarketissa (yhtä hyvin onnistuu lapsi mukana).
-Hypistelee ja ostaa lapselle jarrusukkia ja jumppatossuja kohtuuttoman kauan (yhtä hyvin onnistuu lapsen kanssa tai tästä olisi kuulunut suoriutua 5 minuutissa puolen tunnin sijaan).
-Tutkii jokaikisen marketin pyykinpesuaineen tuoteselostuksen ja vertailee värinkerääjäliinoja (ei onnistu lapsen kanssa, mutta eipä ollut kovin tarpeellistakaan. Kyllä ne pyykit koneessa peseytyy joka tapauksessa).
-Pesee pyykkiä ja viikkaa niitä kaappiin (onnistuu yhdessä lapsen kanssa hauskemmin ja nopeammin).

Mitä äidin piti tehdä omalla ajallaan? 

-Siivota kaappeja ja viedä tavaroita kierrätykseen.
-Suunnitella blogitekstejä ja ideoida uusia juttuja.
-Lukea lisää kirjoja markkinoinnin ja viestinnän saralta.
-Tehdä kirjoitusharjoituksia.
-Katsoa kurssitarjontaa omien taitojen kehittämiseksi.
-Nuuhkia työmarkkinoiden uusia tuulia.
-Laittaa uusia työhakemuksia.
-Nimikoida lisää tarhavaatteita (Käytän silitettäviä lappuja, joten hieman riskialtista taaperon ollessa touhuissa mukana).
-Katsoa väliin jääneet Salkkari-jaksot digiboksilta.
-Kerätä lelut ja imuroida (ne levittyvät kuin itsekseen takaisin lattialle tyttären saapuessa).
-Kaivaa ompelukone esiin ja surauttaa jotain hauskaa.
-Neuloa ne koko talven odotelleet säärystimet valmiiksi.
-Kirjoittaa blogia (Jes, yksi juttu onnistui!)

Tästä näemme, että uuteen tilanteeseen tottuminen vie aikaa ja vaatii hieman suunnittelua. Kun aamulla jätin iloisen lapsen tarhaan leikkimään, en arvannut aikapulan iskevän itselleni! Minusta tuntui, että käytössäni on aikaa rajattomasti. Kuitenkin kotiutuessani kauppakassien kanssa kello oli hiipinyt salakavalasti siihen malliin, että loppujen lopuksi varsinaista omaa aikaa minulle jäi yhden tunnin verran 5 tunnin sijasta. Miten se on mahdollista?!

Tuhlasin siis törkeästi kallisarvoisia aikaresurssejani vitkutellessa ja madellessa ympäri kauppaa tutkien jokaisen purkin pikkupräntit. Pitihän tämäkin virhe tehdä, jotta oppii arvostamaan omaa aikaa ja suunnittelemaan sen käyttöä tehokkaammaksi.

To do or not to do? 

Osa-aikainen tarhapaikka mahdollistaa aivan uuden luvun elämässäni. Vauva-aika ja täysi omistautuminen pikkuvauvan tarpeista huolehtimiseen muuttuu alati itsenäistyvän taaperon tukemiseen ja ohjaamiseen. Miten alle kaksivuotias voikin olla niin omatoiminen ja reipas! Äidin roolin painotus omassa elämässä pysyy tärkeänä, mutta sen rinnalle nousevat jälleen luovaminä ja työminä. Ihmiselo on jatkuvaa roolittelua elämäntilanteista toiseen.

Hyötyykö äiti enemmän täydellisestä hiljaisuudesta ja päiväunista vai ystävien seurasta ja sosiaalisesta aktiivisuudesta? Onko lepo tärkeämpää kuin kotityöt? Pitäisikö rentoutua hömppälehden parissa vai lukea tiukasti tietokirjallisuutta? 

Omalla kohdallani näiden suhde ratkaisee. On koettava, että minulle annettu aika tulee käytettyä olosuhteisiin nähden oikein. Tänään ei tullut, koska haaskasin sen vetelehtimällä. Siskoa oli ihana nähdä (kuten aina), mutta molemmilla oli tahoillaan järkyttävän pitkä lista niistä tekemättömistä asioista kummittelemassa. Siksi emme voineet täysillä olla tapaamisessamme läsnä.

Tiimityötä parhaimmillaan

Lapsen elämässä on jatkuvasti ollut läsnä ihania ihmisiä, niin aikuisia kuin lapsiakin. Koen kuitenkin tärkeäksi, että lapseni elinkuviot laajentuvat, sillä hänellä ilmiselvästi oli jo tarvetta siihen. Tarhassa hän oppii viettämäan aikaansa muiden turvallisten aikuisten sekä ikäistensä lasten seurassa. En pysty hänelle yksin tai lähipiirini kanssa opettamaan niitä pelisääntöjä, joita tarvitaan myöhemmin elämässä: suuressa ryhmässä toimimista ja sosiaalisia ryhmätyöskentelytaitoja. 

Ihanaa, että kotijoukkue vahvistui tarhatiimillä! Nyt lapsella on tuttu ja turvallinen paikka myös kokopäiväiseen hoitoon heti kun tilanne niin vaatii. Ja äidillä on mahdollisuus ottaa vastaan sekä osa-aikaista että kokopäiväistä työtä. Ihanaa, kun työhaastattelutkin voi sopia suoraan tietyille päiville ilman, että täytyy puhelukierroksella varmistaa lapselle viihdyttäjä siksi aikaa. 

Tiedostan kyllä, että tämä järjestely on väliaikainen siirtymävaihe, mutta aion hyödyntää sen parhaalla mahdollisella tavalla. Tämän tekstin myötä minullakin on oiva suunnitelma huomiselle päivälle lapsen ollessa päiväkodissa. Taidanpa laittaa sen muistilapulla otsaani kiinni, jottei pääse unohtumaan.


---
Mikäli pidit tästä tekstistä, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin, Twitterin tai Instagramin kautta. Alla olevilla painikkeilla tai linkeillä se käy kätevästi. 
Kiitos! 
Facebook: https://www.facebook.com/luovaaelamaa
Twitter:  https://twitter.com/Sanya__S
Instagram: http://instagram.com/sanya__s



maanantai 27. tammikuuta 2014

Verkkoja vesille - yhteistyöprojektina web-sivut

Aiemmin kirjoittelin projektista, joka minulla oli työn alla. Niinhän sitä sanotaan, että vierivä kivi ei sammaloidu, joten kannattaa pitää itsensä liikkeessä ja kohdata uusia haasteita tasaisesti. Jos ei muuten, niin tehdä vaikkapa projektiluonteisia toteutuksia, joissa pääsee hiomaan omia taitojaan ja tutustumaan uusiin asioihin. Tästä voi olla hyötyä tulevaisuudessakin. Projektin tarkoituksena oli uudistaa Kauneushoitola Evan nettisivut ja teimme tämän tiiviissä yhteistyössä yrittäjän kanssa.

www.kauneushoitolaeva.com - Etusivun yläpalkki

Valmis materiaali muokataan ja tuunataan

Projektissa minulla oli käytössäni yrittäjän selkeä visio sekä hänen omistamansa kuvamateriaali. Tämä nopeutti projektin valmistumista huomattavasti, sillä käytännössä taitoni tai aikani eivät olisi riittäneet materiaalin kuvaamiseen. Eikä amatöörikuvaajan tuotokset olisi edes olleet tarpeeksi korkealaatuisia, vaikka mielenkiintoa ja intoa olisi kuvaamiseenkin löytynyt.

Kuitenkin välillä kannattaa oikaista muutama kohta, jotta projekti valmistuisi ajallaan Tässä asiassa apuna ovat netissä olevat kuvapankit, joista valmiita ammattikuvaajien otoksia voi ostaa. Tähän asiaan en ole perehtynyt tarkemmin ja palveluntarjoajia on lukuisia (laadultaan vaihtelevia), joten asiaa en ala tässä sen kummemmin analysoimaan, mutta sanahaulla google saattaa asiaa avata.

Kun materiaali on kerätty ja käyttövalmiina, on aika ryhtyä hommiin. Käytössäni oli webhotellin palveluntarjoajan pakettiin kuuluva RVSiteBuilder -ohjelmisto, jolla sivusto tehtiin. Aiemmin muilla ohjelmilla sivustoja tehtyäni huomasin heti, että tämä ohjelmiston versio oli aika alkeellinen. Käytössä oli useita valmiita pohjia sivustoille, mutta niiden asetuksia ei päässyt kunnolla säätämään. Lisäksi ohjelmassa oli välillä virheitä ('bugeja'), joten sivuston luominen ei ollut täysin kivutonta.

Asiaa vielä hankaloitti se, että kesken projektin ohjelmaan ajettiin päivitys, joka sekoitti vanhemmalla versiolla tehdyn diaesityksen täysin. Palautteen ja virheilmoituksen jälkeen asia saatiin onneksi nopeasti korjattua, mutta hetken aikaa minut valtasi puristava tunne kurkussa ja luulin aiemman työni valuneen täysin hukkaan. Onneksi näin ei ollutkaan.

Kirjasimet kuntoon

Sivustoa suunnitellessa tekstin sisällöllä ja ulkoasulla on suuri merkitys lopputuloksen kannalta. Itse tekstit olivat yrittäjän itsensä luomia, joten minun osuuteni oli lisätä ne sivustolle ja muokata ne ulkoasultaan sopivaksi ja helppolukuiseksi. Alkuvaiheessa kannattaa tehdä vain parin sivun kokoisia testiversioita vaikkapa useampikin, jolloin tekstin fontit, kokoasetukset sekä sijainnit voidaan päättää.

Tässä on olennaista se, että tämä toteutetaan heti alkuvaiheessa. Tällöin sisällön rakentaminen on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa, kun varsinaisen sivuston tekstit saadaan heti määriteltyä oikein. On paljon työläämpää alkaa muuttaa koko sivuston fontteja ja asetteluja jälkikäteen kuin päättää ne heti aluksi.

Korvaamattomana apuna tässä toimii muistivihko: kun fontit, koot ja sijainnit sekä otsikointi on päätetty, kirjaa kaikki asetukset ylös helposti saataville. Itselläni oli käytössä pinkkimustekynä ja ruutuvihko. Yksinkertaista ja helppoa. Monesti sitä kuvittelee, että asetukset voi helposti ja nopeasti tarkistaa luoduilta sivuilta, mutta tämä surffaaminen sivustojen tekovaiheessa on työlästä, turhaa ja aikaavievää. Sama asia hoituu yhdellä vilkaisulla ruutuvihkoon. Lisäksi monet ohjelmistot saattavat jumiutua, mikäli liian monta kohdetta on samaan aikaan auki.

Kuvien muokkaus

Yhtälailla kuvien muokkauksessa on otettava huomioon se, että kaikki kuvat ovat korkealaatuisia sekä samankokoisia. Jos esimerkiksi diashowssa on yhtäkkiä muita kuvia pienempi kuva joukossa, tämä antaa epäammattimaisen vaikutelman. Lisäksi se sekoittaisi diashown seuraamista sekä sen muodostamaa harmonista kokonaisuutta. Siihen vihkoon siis ylös myös kuvakoot ja muut säädökset, joita kaikkien kuvien tulee noudattaa.

Valmiin kuvamateriaalin perusteella valitsimme mielestämme parhaat ja sopivimmat kuvat sivuille. Sivuille valittiin tuotekuvia sekä tunnelmakuvia ja näissä oli tärkeätä saavuttaa oikeanlainen henki, maanläheinen mutta raikas. Lisäksi yrittäjä halusi sivuston ulkoasun olevan yksinkertainen ja selkeä, mikä toteutettiin mustavalkoisilla elementeillä sekä selkeillä navigointilinkeillä.

Sivustossa käytettiin pohjaa ('template'), mutta käytännössä se muokattiin täysin uusiksi. Vaihdoin värit, kuvat, navigoinnin asetuksia, taustavärejä ja kaiken, mitä ohjelmisto antoi säätää. Sivupohjan käyttö oli kannattavaa, sillä sen avulla turvattiin toimiminen muillakin laitteilla ja esimerkiksi kuvien reagoiminen näytön kokoon, sillä näiden asetusten määritykseen html-taitoni eivät olisi riittäneet. Jokainen kuva muokattiin erikseen sivustoon sopivaksi värimaailman ja muiden ominaisuuksien säädöillä.

Pääosin työskentelin kuvien rajauksen, värien säätöjen, reunojen häivytyksen sekä kuvien yhdistämisen parissa. Käytin kuvien käsittelyyn ohjelmistoa, joka mahdollistaa kerrosten käyttämisen. Tällöin voi säätää tarkasti kuvien elementtejä yksi kerrallaan haluamansa näköiseksi, mikä olikin erittäin tarpeellista. Näin ollen pystyin säätämään värimaailman, kääntelemään kuvia sekä rajaamaan niitä haluamallani tavalla.

Näkymä kolmen kuvan diasta muokattaessa. Jokainen kuva on rajattu ja liitetty erikseen omaksi kerrokseksi. Kerrokset näkyvät oikeassa reunassa ja niitä on lukuisia. Näkyvillä ovat ne aktiiviset kerrokset, joiden kanssa juuri työskentelin eli nuo, jotka on merkitty silmä-ikonilla. Muut kerrokset ovat piiloitettuina, mutta samassa kuvassa, jotta jatkokäsittely myöhemmin on helppoa.

Esimerkiksi diashowssa oli yksittäisten kuvien lisäksi kolmen kuvan dioja. Nämä oli toteutettu siten, että tein kehyksen, johon kuva kerrallaan siirsin omiin kerroksiin valitut pikkukuvat. Käytännössä siis tausta- ja kehys-kerrosten lisäksi muita kerroksia tuli vielä yhdeksän ja näin sain kaiken olennaisen tallennettua samaan kuvaan. Kun tein dioja valmiiksi, määritin näkyviin haluamani kerrokset ja vein näkyvän kuvan jpg-tiedostoksi.

Lisäksi kaikki muut kuvat sivustolla tuli käsitellä niin, että ne sointuisivat valkoiseen taustaan. Koska kehyksiä ei haluttu kuvilla käyttää, häivytin alkuperäisiä kuvia valkoiseen taustaan, jolloin ne tulivat harmonisemmin esiin - sen sijaan että olisivat pompsahtaneet silmille sellaisenaan.

Toimivuus myös mobiililaitteilla

Kiinnitimme huomiota myös sivuston toimimiseen mobiililaitteilla, joten pelkän hinnaston pudotusvalikon lisäksi laitoimme hinnasto-sivulle näkyville myös perinteiset linkit. Tämä siksi, että pudotusvalikoiden käyttäminen kosketusnäytöllisellä laitteella on äärimmäisen ärsyttävää ja turhauttavaa, sillä linkkeihin ei ehdi sohaista sitten millään ajoissa.

Käytännöllisyyden kannalta valmiin (vaikkakin täysin uudistetun) sivupohjan käyttö oli hyödyksi myös tässä asiassa, sillä sivusto oli perusasetuksiltaan tehty myös mobiililaitekäyttöön soveltuvaksi. Kuitenkin älypuhelimien yleistyttyä noin puolet verkkoliikenteestä tulee mobiililaitteilta (lähteenä oman blogin tilastot) kotikoneiden sijaan ja siksi kannattaa alusta asti huomioida käyttömukavuus myös uudenlaisella laitteistolla.

Omat taidot kehittyivät

Itselleni oli projektista suunnattoman paljon hyötyä. Unohduksiin jääneet kuvankäsittelytaidot tuli elvytettyä kertaheitolla sekä samalla takataskuun jäi paljon uuttakin tietotaitoa. Projekti oli aika suuritöinen ja vaati keskittymiskykyä, joten tein sitä osissa taaperon vedellessä päiväunia tai ollessa jonkun muun valvovan silmän alla. Koska jouduin pätkimään työajan osiin, oli tärkeätä siihen ruutuvihkoon kirjoittaa, mistä seuraavalla kerralla jatkaa. Siten ei tarvinnut aikaa kuluttaa muisteluun seuraavalla kerralla. Työskentelytehokkuudenkin sain nostettua siis aivan uudelle tasolle!

Viikonloppuisin, kun meillä oli sivuston rakenne ja visio selvillä, tein pidempiä maratoneja eli saatoin viettää sen 8 tuntia koneella. Projektin aikana esiin tuli ajanhukkaamisen syyt (huono suunnittelu, ajatusvirheet yms), joihin projektin edetessä pystyin kiinnittämään enemmän huomiota ja eliminoimaan turhaa koneella koomailua pois. Näin nopeuteni ja näppäryyteni kasvoi uusiin ulottuvuuksiin!

Useimmiten uppoiduin työhön niin kovasti, että unohdin syödä ja pitää taukoja. Eipä se mitään, tämän homman sai kyllä aina paikattua myöhemmin! Oli nimittäin ihanaa ja palkitsevaa työskennellä projektin parissa, josta oli konkreettista hyötyä myös hyvälle Ystävälleni. Kauneushoitola Evan yrittäjän kanssa olemme tutustuneet jo ammattikorkeakoulussa ja tehneet siitä lähtien yhteistyötä mitä omituisimmissa projekteissa ja toteuttaneet sellaisia asioita, minkä ei pitäisi olla edes mahdollista! Luovuus ja ideointi ovat aina olleet tekemässämme tiiviisti mukana.

Projektin myötä taivuttelin kaksi uutta tietokoneohjelmistoa omaan käyttööni sopiviksi sekä sain rutkasti kokemusta lisää web-sivuston rakentamisesta (tämä oli kolmas sivusto, jonka tein, mutta tekniikka on muuttunut aikaisemmista hurjasti!).

Eli olkaahan hyvä, rakkaat lukijani, ja klikkailkaa Kauneushoitola Evan sivustolle. Mielipiteitä sivustosta voitte jättää kommentin muodossa minulle tämän tekstin yhteyteen.

Jälkikirjoituksena työnhakutilanneraportti

Mikäli teitä kiinnostaa työnhakuni edistyminen, joudun ikäväkseni toteamaan, etten saanut hakemaani paikkaa asiakaspalvelutehtävissä. Jostain syystä ammatikorkeakoulututkinto sekä 10 vuoden asiakaspalvelukokemus (myös esimiestehtävät) eivät tällä kertaa riittäneet. Tai sitten pelästytin rekrytoijan, marssimalla haastatteluun markkinointisuunnitelman kanssa. Tällä kertaa se saattoi olla kohtalokas virhe, mutta tulipahan testattua. Nyt sitten uutta suunnitelmaa tekemään ja miettimään eri vaihtoehtoja.



---
Mikäli pidit tästä tekstistä, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin, Twitterin tai Instagramin kautta. Alla olevilla painikkeilla tai linkillä se käy kätevästi. 
Kiitos! 

torstai 23. tammikuuta 2014

Tablet on näppärä työväline - Bloggaaja testaa

EI SPONSOROITU, eli ihan itte hankittu tuote

Lenovo Idea Tab S6000-H - 10,1¨ näytöllä

Koska kävi niin, että kirjoittamisen aalto pyyhkäisi ylitseni ja vei minut mukanaan tuntemattomille vesille, oli kotitoimistoa muokattava olosuhteisiin sopivammaksi. Tähän tarkoitukseen hankin tablet-tietokoneen, joka kulkee näppärästi mukana matkoilla ja mahdollistaa live-postauksien tekemisen mistä vaan! Liikenteessä ollessani käytän älypuhelinta "modeemina", joten pääsen julkaisemaan tekstejä käytännössä missä vaan matkapuhelinkin toimii. Nyt kun kuherruskuukausi laitteen kanssa on ohi, on ajankohtaista julkaista mielipiteeni vempeleestä.

Kuten jo aiemmassa tekstissäni kirjoitin, yksin en olisi valintaa osannut tehdä. Tekniset ominaisuudet ovat minulle lähinnä numeroita ja omituisia kirjainyhdistelmiä paperilla ja niiden merkitys ei vieläkään juuri ole auennut. Kuitenkin yhteistyössä siskoni ja Gurun kanssa onnistuimme tekemään nappivalinnan omien tarpeideni kannalta!

Nopeasti räpsäisty kuva paljastaa sormenjälkien perusteella, että laite on ollut kovassa käytössä!
Mutta sitä vartenhan se on hankittukin!

Näytön koko

Ostin tabletin nimenomaan blogin kehittämistä ja kirjoittamista varten, joten suuri näyttö oli tarpeen. Lenovon 10,1¨ tuuman näyttö on tarpeeksi suuri, jotta tekstin kirjoittaminen virtuaalinäppäimistöllä ja sen oikolukeminen on mielekästä. Kirjoittaminen ei kuitenkaan vedä vertoja perinteiselle näppäimistölle, mutta tarvittaessa voi bluetooth näppäimistön hankkia erikseen. Vielä tälle ei kuitenkaan ole tarvetta ja pyrin kouluttamaan kömpelöt sormeni tabletin tavoille.

Suuri näyttökoko saattaisi olla kätevä myös median toistamisessa. Verrattaen suurelta näytöltä on miellyttävä katsella musiikkivideoita sun muita hömpötyksiä, mutta siihen tarkoitukseen en laitetta hankkinut. Enkä myöskään ole tätä ominaisuutta pikatestaamista enempää käyttänyt. Voisin kyllä kuvitella, että kesälomareissulla taaperon saa auton takapenkillä hiljaiseksi, jos laittaa juutuubista Robinin BoomKahin soimaan. Että ei tämä ominaisuus hukkaan mene!

Kameroiden tarkkuus ei vakuuta

Skype-puhelu laitteen (0,3M) etukameralla tekee selväksi, että vastaanottaja näkee täältä päästä tulevasta videosta vain pikselimössöä. Toisaalta se ei ole lainkaan huono juttu siinä mielessä, että kampaamaton tukka ja leuan alle ulottuvat silmäpussit katoavat sotkuisen kuvan joukkoon sopuisasti. Takakameran (5,0M) tarkkuus on parempi, mutta sekin vaatii sopivan valaistuksen onnistuneiden kuvien aikaansaamiseksi. Salamavaloa kun ei ole lisävalaistusta tuomassa. Muutenkin kamera jää piiloon laitteen ollessa suojakotelossaan, joten tälle ei paljoa käyttöä meikäläisen arjessa löydy. Kuvat otan Canonin digipokkarilla tai Lumiallani (joka sekään ei kyllä kuvien laadulla vakuuta).

Akku kestä pidemmätkin kirjoitussessiot

Akun kestoon olen ollut äärimmäisen tyytyväinen. Tarkkaa aikaa en ole kellolla ottanut, mutta yhdellä latauksella pystyn kirjoittamaan useamman jutun tai selaamaan blogiini ja fb-sivuilleni tulleita kommentteja oikein sujuvasti. Alkeelliseen kuvankäsittelyynkin olen vempelettä käyttänyt, sillä reissun päällä kuvat on saatava sujuvasti pienennettyä ja värisävyt kohdilleen blogissa julkaisua varten. Tämä siis vaatii työskentelyä kirkkaalla näytöllä ja pitkäjänteisesti, eikä akku silti ole valittanyt virtansa vähyydestä kesken kaiken.

Plussaa vielä siitäkin, että lataus hoituu mikrousb-laturilla, joka käy myös älypuhelimeeni eli molempien lataus sujuu samalla piuhalla! Tämä ei tietenkään ole suositeltavaa vaan lataukseen tulisi aina käyttää laitteen mukana tullutta johtoa, mutta Lumiani ollessa jo elon ehtoopuolella (alle 2 vuoden käytön jälkeen) en ole sen kohtelussa ollut niin tarkka. Etenkin, kun puhelimeni yhtäkkiä päätti olla latautumatta omalla laturillaan.

Lisäominaisuuksia tulevaisuuden varalle

Koska halvempaa "karvalakkimallia" ei ollut ostohetkellä saatavilla, ostin tämän paremman version. Laitteessa on paremmat kytkentämahdollisuudet sekä gps-paikannus, mutta niille ei ole vielä ollut tarvetta. Lenovoon saa muistikortin laitettua, mikäli tekstejä alkaa pursuamaan niin paljon, ettei koneen muisti muuten riitä niitä taltioimaan. Härpäkkeeseen saa myös sim-kortin asennettua, mutta jotenkin en tämän kokoista laitetta miellä puhelimen korvikkeeksi, vaikka se käsilaukkuun sujahtaakin. Povitaskuun se ei nimittäin mahdu!  Mutta jos jonain päivänä on tarvetta, niin nyt nämäkin mahdollisuudet ovat kätevästi käden ulottuvilla!

Näppäimistökin tuntuu olevan säädettävissä moneen makuun sopivaksi, vaikken juuri arvostakaan mitään pyyhkäisyominaisuuksia kirjoittaessa. Eräs opettajani aikoinaan sanoi, että jos toistuvasti kirjoitat sanan väärin määritä ohjelmaan automaattinen korjaus kyseiselle sanalle. Jos siis aina kirjoitat vahingossa 'kisa' etkä 'kissa', määritä, että kone korjaa kirjoittamasi 'kisa'-sanan 'kissa'-sanaksi. Tällä voi korjata ongelman tilapäisesti, mutta se ei poista sitä faktaa, ettet osaa kirjoittaa sanaa oikein. Ojasta allikkoon siis. Liian hienot ominaisuudet eivät ole enää hyödyllisiä, joten perusnäppäimistö ja kirjoitustaito kunniaan!

Ongelmia bloggauksen kanssa

Ensimmäinen yritykseni kirjoitella blogiin ei ollut miellyttävä. Tekstin muotoilut eivät onnistuneetkaan samoin, kuin läppärillä ja blogger-sivusto sekoili useamman kerran jääden täysin jumiin. Oletuksena laitteessa oli selaimena Safari, mutta kun tajusin ottaa käyttöön Google Chromen, niin tekstinkäsittelyyn liittyvät ongelmat Bloggerissa hävisivät! Eli ilmeisimmin Safari ja Blogger eivät vain sopineet ominaisuuksiltaan yhteen, vaan bugeja riitti kyllästymiseen asti (palautetta laitettu eteenpäin).

Jotkin tabletilla kirjoitetut tekstit eivät myöskään tottele jälkeenpäin läppärillä suoritettuja tekstimuotoiluja. Esimerkiksi yhden Live@ -artikkelisarjan tekstiä en saa muutettua oikeaan fonttikokoon millään, koska se on väkisin Safarin kanssa kaikenmaailman saataville runnottu. Toivottavasti tämä ei kuitenkaan merkittävästi häiritse lukijoiden esteettistä silmää, vaikka toki fonttikoko on olennainen tekstin lukemisen miellyttävyydenkin kannalta.

Mistä löysin omani?

Paikallinen Citymarket myi tätä hintaan 279€. Nyt näytti myymälässä olevan tarjouskin, missä saa vielä suojakuoret kaupan päälle. Hankintaan olen ollut tyytyväinen ja hinta-laatu-suhde on mielestäni hyvä. Tosiaan aiempaa kokemusta minulla ei Tablet-tietokoneen käytöstä ole, joten siinä mielessä en voi varsinaista vertailua muihin laitteisiin nähden suorittaa. Kuitenkin laite on helppokäyttöinen tällaiselle perusdataajalle ja luovalle kirjoittajalle. Lisäksi mukana tulee laaja ohjelmisto, joka mukautuu hyvin käyttäjän tarpeisiin. Esimerkiksi kalenteri, skype ja muistiinpanosoftat olivat laitteessa jo valmiiksi ja lisäsovelluksia saa halutessaan tilattua.

Yhteenveto

Kiva ja näppärä kirjoitusväline, joka vastaa käyttötarpeeseeni erittäin hyvin. Pienten teknisten ongelmien kanssa olen paininut, mutta pistemäärää ei sen takia voi pudottaa. Vikahan saattaa myös olla näppiksen toisessa päässä, vaikka se olisikin tuskaisen kivualiasta myöntää...

Kotikäytössä edelleen läppäri vie voiton, mutta reissuilla tämä on yliveto pienen kokonsa ja muiden ominaisuuksiensa takia. Tekstin voi luonnostella tekstitiedostoon ja tallentaa koneelle. Sitten hipsiä vaikkapa laivan hytistä ihmisten ilmoille nettiyhteyksien ääreen ja julkaista tekstin. Olen Lenovoon erittäin tyytyväinen ja annankin arvosanaksi 4 tähteä. Katsotaan muuttuko mieli vaatimustason kasvaessa myöhemmin.

Nyt vaan pitäisi päästä matkustelemaan Ruotsia pidemmälle testailemaan laitetta.


- - -

Päivitys 12.4.2014

Tiputan yhden tähden pois, sillä rankemmassa käytössä Lenovo ei aina pysy tehokkaan surffaajabloggaajan vauhdissa mukana. Lisäksi esimerkiksi joidenkin videotiedostojen toistaminen ei onnistu, vaikka asentaisi lisäsovelluksiakin. Tämän takia uusi tuomioni on 3/4 tähteä - Toiminta on riittävän hyvää omaan käyttööni, muttei täydellistä tehokäytössä.




---
Kiitos vierailustasi <3


torstai 9. tammikuuta 2014

5 askelta eroon tupakasta

Vähemmän savua, enemmän tulta

Monelle uuden vuoden tuleminen merkitsee lupausten tekemistä. Lupausten, joista ei kuitenkaan pidetä kiinni. Hyvien aikeiden taustalla on yleensä tottumus, että uutena vuotena on tapana yrittää elää terveellisemmin, kuntoilla ja laihtua. Kuitenkin viimeistään helmikuussa moni on palannut takaisin vanhaan arkeen sen sijaan, että lupausten kautta päästäisiin aivan uuteen elämäntapaan.

Jostain syystä on ok luvata itselleen muutos, mutta vedota sitten siihen, että se nyt vaan oli tuollainen uuden vuoden kokeilu. Jos jotain päättää, on päätös tehtävä niin, että koko uusi arki tukee päätöstä. Sen sijaan, että päättäisit pitää karkkilakon, päätä olla syömättä ja ostamatta yhtään karkkia. Sen sijaan, että päättäisit aloittaa tupakkalakon, päätä, ettei nikotiini enää hallitse elämääsi ja taistele tupakanhimoa vastaan sallimatta itsellesi yhtään sauhuttelua. Kanavoi ainaisen sytkärin räpläilyn sijaan sisälläsi syttyvä tuli oman arkesi parantamiseksi.

Savuttomuus on selvää säästöä

Nyt siellä ruudun takana hymistellään, että helppohan tuon on sanoa, kun ei itse polta. En poltakaan - enää. Tänään on meneillään kolmas päivä ilman tuota terveyttä tuhoavaa tapaa. Koska aiemmin sauhuttelin suunnilleen askin päivässä, olen nyt säästänyt 15€ selvää rahaa. Minut on myös yllättänyt se, että miten paljon ylimääräistä aikaa jää päivässä, kun nikotiinintarve ei sanele päivän aikatauluja. 

Kun aiemmin käytin 5 minuuttia 20(!) kertaa päivässä ulkona sauhutteluun, nyt tuo aika on käytettävissä esimerkiksi luovuuden tai omien taitojeni kehittämiseen - esimerkiksi bloggaamiseen. Yli 1,5 tuntia lisäaikaa päivässä - se on paljon kroonisesta aikapulasta kärsivälle! Tätä ylimääräistä aikaa en suuntaa lapseeni, sillä hänen kanssaan olen jo nyt leikkimässä ja saatavilla ympäri vuorokauden, samoin kuin koirani tapauksessa. Jotta tämä toimii motivaattorina, sen on oltava sitä ihan omaa aikaa, jota myös kotiäiti välillä tarvitsee. Aikaa ja tilaa ajatella. Ja olla luova.

Tiedän, että monet tuomitsevat minut, sillä olenhan äiti ja täydellisen äidin kuuluu olla savuton. Olin polttamatta yli 2 vuotta eli tyttäreni odotus- ja imetysajan. Lapseeni ei sauhuttelu siis suoranaisesti ole vaikuttanut, mutta toki satunnainen passiivisen tupakansavun hengittäminen ulkoillessamme on saattanut olla mahdollista myöhemmin, kun nikotiini jälleen sai otteen minusta. Olen tästä pahoillani, mutta asia on nyt muuttunut. Ja sitäpaitsi kukaan ei ole täydellinen, siihen ei ole realistista edes pyrkiä.

Miksi vuosia kestänyt savuttomuus loppuu?

Tähän kysymykseen voin vastata vain oman kokemukseni perusteella. Tupakointi aiheuttaa vakavaa riippuvuuttaa sekä henkisellä että fyysisellä tasolla. Omalla kohdallani riippuvuus on ollut nimenomaan psyykkisellä puolella, sillä tupakointi on tarjonnut minulle mahdollisuuden "omaan aikaan" arjen myllerryksessä. Olen jossain vaiheessa kehittänyt itselleni ajatusmallin, jonka mukaan sauhuttelu lieventäisi stressiä. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, mutta tästä syystä olen sortunut takaisin tupakan houkutuksiin vielä vuosien jälkeenkin. Tällöin stressi on laukaissut paluun vanhoihin tapoihin ja kun olen sallinut itselleni ne yhdet sauhut, on kierre valmis.

Valitsen tästä lähtien lasin vettä.

Stressinhallintakeinona tupakointi on aivan tuhoon tuomittu. Tupakointi aiheuttaa terveysongelmia, jotka taas heikentävät arjessa jaksamista entisestään. Se aiheuttaa myös lisää levottomuutta jo ennestään haastaviin tilanteisiin. Lisäksi se aiheuttaa suurta mielipahaa, sillä nykyaikana tupakoitsijat kuuluvat vähemmistöön, jotka tuomitaan herkästi nyky-yhteiskunnassa. On muistettava, että jokainen on vastuussa omista tekemisistään ja päätöksistään - tällöin niihin on myös mahdollisuus itse vaikuttaa. Muiden ihmisten painostus saattaa pahimmillaan aiheuttaa kapinahengen ja tuottaa vallan päinvastaisen tuloksen, mitä oli toivottu.

Näin pääset eroon tupakasta

  1. Kirjoita paperille syyt lopettamiselle. Näin myös alitajuntasi pääsee käsittelemään asiaa ja ajatusmallin muutos alkaa psyykkisellä tasolla. Jos ei oma terveytesi motivoi tarpeeksi, muista miettiä miten tupakointi vaikuttaa myös läheisiisi.
  2. Tee päätös. Ei riitä, että olet liikenteessä "no-voishan-sitä-kokeilla"-asenteella. Joko tupakoi tai ei, välimuotoa ei ole. Älä salli itsellesi lainkaan lipsumisia päätöksestäsi.
  3. Alkuvaiheessa keksi jokin korvaava toiminto tupakoinnin tilalle. Itse käyn juomassa lasillisen vettä savukkeen sijaan. Asian olisi hyvä olla terveyttä edistävä tai muuten miellyttävä, jotta se tehoaisi parhaiten. Voit esimerkiksi pitää viiden minuutin lukuhetken lempilehtesi parissa tai tehdä tehokkaan taukojumpan verenkierron parantamiseksi. Pidä kuitenkin huoli, ettei korvaava toiminto ole haitallinen - esimerkiksi donitsi tupakan tilalla saattaa myöhemmin johtaa vääristyneeseen suhteeseen ruokaan ja painonhallinnallisiin ongelmiin. 
  4. Kerro päätöksestä henkilöille, jotka oikeasti tukevat sitä ja kannustavat sinua. Ei ole mitään hyötyä jakaa pyrkimyksiäsi henkilöiden kanssa, jotka yrittävät tuhota suunnitelmasi esimerkiksi tyrkyttämällä savukkeita tai vähättelemällä kamppailuasi terveellisemmän huomisen puolesta. Lähipiirin painostus toimii osalla kannustimena, mutta toisilla saattaa tuhota motivaation täysin. Voit myös käydä taistelua itseksesi tai netissä olevan vertaistukiryhmän kannustuksella, mikäli et halua lähipiirin kommentteja ja mielipiteitä asiasta kuunnella.
  5. Konkretisoi aiheutuneet säästöt motivaation ylläpitämiseksi. Laita 5€ päivässä säästöpossuun ja tasaisin väliajoin käytä rahastoa oman mielialasi parantamiseen. Osta esimerkiksi kiinnostavia lehtiä, värikkäitä asusteita tai säästä suurempaan kohteeseen - esimerkiksi matkaan. Muista, että säästät rahan lisäksi arvokasta aikaasi. Kohta voit mennä tappelemaan uusimmasta Muumi-mukista hypermarketin astiaosastolle, koska olet säästänyt sen verran rahaa!
Mielestäni on aivan turha alkaa käyttämään nikotiiniriippuvuuden katkaisemiseen korvaustuotteita. Ne ovat suhteettoman kalliita, ylläpitävät nikotiiniriippuvuutta ja niillä voi olla erittäin epämukavia sivuvaikutuksia. Esimerkiksi ystäväni käytti nikotiinipurkkaa sauhuttelun lopetukseen ja sai kärsiä ikävät seuraukset, kun megalomaaniset ilmavaivat piinasivat häntä tupakanhimon lisäksi. Mielummin juon litrakaupalla vettä ja kiukuttelen pari päivää, kuin paukuttelen muut tainnoksiin ja sitten vielä vieroittaisin itseni tästä nikotiinin korvausvalmisteesta. Testauksesta olisi kyllä saanut varmasti mielenkiintoisen artikkelin Bloggaaja testaa -sarjaani, mutta aion nyt pärjätä ilman.

Helppoa ei tupakoinnin lopetus tule olemaan, niin kuin ei muutkaan suuret elämänmuutokset. Olen pitänyt itseni kiireisenä viime päivät vieraillen ystävien luona. Mukavan seuran lisäksi ei tarvitse miettiä sauhuttelua, kun aika menee leppoisasti jutellen. Myös ystävien tuki helpottaa päätöksessä pysymistä etenkin, kun lähes kaikki ovat savuttomia itse. Kuitenkin ystäväni kuuluvat siihen harvinaiseen ihmisjoukkoon, joille olin yhtä arvokas ihminen rööki huulessakin. Kukaan ei koskaan tuominnut minua tai huonoja valintojani, mutta tukivat aina savuttomuuttani.

Kiitos ihanat lukijani ja Lähipiirini tuestanne.




torstai 2. tammikuuta 2014

Tabletti sujahti laukkuun

On olemassa paljon asioita, joihin ihminen voi hurahtaa täysin. Aiemmin kirjoitin liikkuvasta toimistosta, joka kulkee aina mukanani. Tänään toimistoni täydentyi tablet-tietokoneella, sillä tunsin pakottavaa tarvetta kirjoittaa blogia myös liikenteessä ollessani. Tämä edellyttää sitä, ettei mukana tarvitse raahata painavaa läppäriä lisävarusteineen saatika yrittää kirjoittaa artikkelia älypuhelimen lilliputtinäppäimistöllä.

Kuherruskuukausi

Suoritan tällä hetkellä ensimmäistä kirjoitussessiota uudella vempeleellä. 10 tuumaisen näytön ansiosta kirjoittaminen onnistuu yllättävän helposti, vaikka eroaakin perinteisestä näppäimistöstä aika tavalla. Ennakoivan tekstinsyötön poistin heti käytöstä kuten myös surullisen kuuluisan "autocorrectin", jottei blogiini päivittyisi mitään klingonikielelläkin painokelvotonta materiaalia tietämättäni. Laitteen virtuaalinäppäimistö on myös siitä fiksu, että se myös kieltäytyy kirjoittamasta solvaavia sanoja - ainakin asetusvalikko näin väittää. Toivottavasti koskaan ei tule tarvetta poistaa tuota asetusta käytöstä.

Suunnittelin kirjoittavani tuotearvostelun tästä masiinasta, kunhan kuherruskuukausi on ohi ja laitteen eri ulottuvuudet auenneet tällaiselle perustallaajalle, joka ei juuri laitteiden teknisistä ominaisuuksista tiedä mitään, mutta joka sujuvasti käyttää ja taivuttelee eri media- ja viihdehärveleitä omiin tarkoituksiinsa sopivaksi. Ihan omin avuin en siis lähtenyt tablettia hakemaan, vaan lähipiiriin kuuluvan atk-asiantuntijan avustuksella vertailimme eri malleja ja ostopäätös syntyi sitä kautta. Kiitos siis tälle lähipiirin Gurulle!

Malttamattomuus ei ole hyve

Olen toiminnan ihminen ja kun saan jotain päähäni, sen toteutus olisi suoritettava heti. Uusia laitteita hankittaessa tämä on huono ominaisuus, sillä sen sijaan että rauhassa vertailisin eri vaihtoehtoja tai perehtyisin laitteiden ominaisuuksiin, haluaisin jo olla toteuttamassa itseäni tämän uuden laitteen avulla. Tämä malttamattomuus kostautui hankkiessani älypuhelinta. 

Minulla oli varsin hyvä ja toimiva kännykkä, joka jatkaa vieläkin palvelusuraansa lähipiirissä. Joka tapauksessa sain päähäni, etten todellakaan voi enää elää ilman älypuhelinta, vaikka olinkin viimeajat viettänyt virnuillen siskolleni hänen älypuhelimensa käytöstä ja sen aiheuttamasta addiktiosta. Vaikka olin vannonut, etten mokomaa härpäkettä hanki, niin eräänä kesäisenä päivänä eksyin tilaamaan netistä puhelimen. Koska se oli pinkki. 

Tuota päätöstä olen katunut, sillä äly(tön)puhelimeni on tönkkö, ei tottele minua ja siinä on tyyppivirheenä bluetooth-yhteyden toimimattomuus. Lisäksi puhelin ei kestä edes pieniä rysähdyksiä kivilattialle, vaan näyttöön tule heti säröjä - eräänlaisia taisteluarpia. Kameralla ei saa kuvattua edes liikkumatonta kohdetta terävästi, vaikka olosuhteet olisivat otolliset ja kamera jalustalla. Pyh. Mutta onhan se sentään pinkki. Ja minulla kahden vuoden kihlaus operaattorin kanssa.

Nopeat vetävät tabletin nenän edestä

Kuitenkin tällä kertaa kävi niin, että yhdessä siskoni ja Gurun kanssa vertailimme eri tuotteita ja surffailimme pitkän tovin eilen katsoen tarjontaa ja vertaillen hintoja. Minähän en olisi tarpeisiini sopivaa laitetta osannut yksin valita, sillä pelkästään väri ei tuntunut olevan tarpeeksi validi kriteeri. Eilen siis muodostui käsitys minimivaatimuksista, hintatasosta sekä laitteen merkistä ja mallista. Onneksi näin teimme, sillä tänään lähdin lampsien kylänraitille lähimpään hypermarkettiin laitetta noutamaan. Kuin taikaiskusta heillä sattui olemaan myynnissä juuri ne mallit, mitä olimme eilen syynänneet teknisten tietojen ja ominaisuuksien osalta ja joita olin salaa haaveillut omakseni. 

Myyjä peräkylän marketissa loisti täysin tietämättömyydellään näistä asioista. Härveleitä sai kyllä paikan päällä hipelöidä, mutta kukaan ei ollut vaivautunut laittamaan tuotteista minkäänlaista informaatiota asiakkaan eikä myyjien saataville. Hinta sentään oli ilmoitettu isolla lapulla laitteen alla. Olin ajatellut ostaa niin sanotun "karvalakkimallin", jossa ei turhia ominaisuuksia olisi. Ja se olisi halvempikin. Myyjä kuitenkin ilmoitti ystävällisesti, että malli on myyty loppuun eikä maahantuojallakaan sitä tällä hetkellä ole saatavilla. 

Saatavuus karvalakkimallille oli huono myös suomalaisissa verkkokaupoissa eilen, joten päädyin sitten nappaamaan mukaani kalliimman ja monipuolisemman härvelin - niitäkin oli enää kolme kappaletta jäljellä varastossa. Ystävällinen myyjä sentään osasi esimerkillisesti käyttää puhelinta ja kilauttaa kollegalleen, joka juuri kotosalla sovitteli lenkkareita jalkaan. Puhelun perusteella kertasimme kalliimmaan laitteen lisäominaisuudet karvalakkiversioon verrattuna ja kuvittelin ehkä myös niitä tarvitsevani joskus. 

Sorry, jos vein jonkun muun himoitseman tabletin, mutta tarpeeseen tuli.

---
Mikäli pidit tästä tekstistä, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin, Twitterin tai Instagramin kautta. Alla olevilla painikkeilla tai linkillä se käy kätevästi. 
Kiitos! 

maanantai 9. joulukuuta 2013

Luovuuden lumipalloefekti

Lumipallo lähtee liikkeelle

Tämä koko blogihan sai alkunsa, kun luovuuteni heräsi pitkästä horroksesta. Silloin sysäyksen luovuusvyöryyn sai aikaiseksi työpaikkailmoitus, joka herätti minut uuteen aikakauteen ja näkemään, että erikoisosaamistani voisi hyödyntää uusilla aloilla. Havahduin myös yhtäkkiä siihen todellisuuteen, että pieni vauvani oli kasvanut jo uhmaikäiseksi taaperoksi eikä tarvitse minua samalla lailla kuin aiemmin ollessaan avuton rääpäle.

Roolini äitinä siis muuttui aivan toisenlaiseksi; en enää ollutkaan se ehtymätön maitobaari, jonka päivä koostui koirien ja vauvanhoidon lisäksi oman ja lapseni ruokavalion kyttäämisestä lapsen oltua pienenä allerginen mitä tavallisimmille ruoka-aineille. Otin vastaan uuden roolini riemunsekaisin tuntein - toisaalta äärimmäisen onnellisena vapaudesta, minkä uusi asetelma minulle toi ja toisaalta äärimmäisen haikeana siitä, että ensimmäisen lapseni vauva-aika oli auttamattomasti ohi. Ja vieläpä niin nopeasti. Mutta olin saanut luovuuteni takaisin pitkän ajan jälkeen ja se tuntui hyvältä.

Unettomia öitä

Lumivyöryn lailla etenevä luovuusryöppy on tervetullutta, mutta on sillä kieltämättä vaikutuksensa arkeen. Vuorokauden tunnit loppuvat kesken ja oma aikaa luovuudelle on tullut otettua omista yöunista, sillä itselleni luovin aika vuorokaudesta on yöllä. Tiedän sen olevan väliaikaista, joten lepään riittävästi kohta, kun olen saanut uudet projektit hyvälle alulle ja ideat hautumaan. Nyt on siis ollutkin tilauksessa idearyöppy ja onneksi se sieltä tulikin.

Tässä oli nimittäin pieni taantuman aika uudelleen heräämisen jälkeen, kun en saanutkaan hakemaani työpaikkaa ja elämä palasi takaisin arkisiin uomiinsa, vaikka olin jo varautunut elämänmuutokseen. Nyt ajatusten kypsyttelyä ja taitojen kehittelyä tapahtuu uusien projektien tiimoilta. Ammattilaisten neuvo unettomuutta aiheuttavaan idearyöppyyn on, että pitää ideavihkoa ja kynää sängyn vieressä. Näin voi tallentaa nopeasti ideat paperille ja sen jälkeen vaipua uneen. Nyt on kohdallani kyse jostain eriskummallisesta, sillä ideavihkosta vaan loppuvat sivut kesken tajunnanvirtaani tallennettaessa.

Liikkuvan toimiston uusi lemmikkihiiri

Uutta verkkoa veteen

Tulipa vastaani uusi mielenkiintoinen työpaikka ja vieläpä alle 10 kilometrin matkan päästä kotioveltani. Juuri ja juuri hakuajan puitteissa sain hakemukseni valmiiksi, sillä viilasin sitä oikein ajatuksella. Kyseessä on asiakaspalvelutehtävä pienen kaupunkimaisen alueen sydämessä ja idyllisillä puitteilla. Olenkin ikävöinyt asiakaspalvelua! Koko työhistoriani olen tehnyt töitä asiakaspalvelun tiimoilta mitä erilaisemmissa ympäristöissä: ravintoloissa, yritysjuhlissa esiintyjänä, ohjelmapalveluyrittäjänä millon metsän keskellä, laskettelukeskuksissa ja milloin taas risteilyaluksilla. Kaikenlaisia kohtaamisia on siis työurani aikana tullut ja kaikista olen jotain tärkeää oppinut. Ja nyt kotielämää viettäneenä palan halusta palata työtehtäviin, jossa tyytyväisen asiakkaan hymy on se tärkein kiitos.

Idearyöpyn seurauksena tämänkään projektin aloitus ei jäänyt vain työhakemuksen laittamiseen vaan aloin heti valmistautua mahdolliseen työhaastatteluun. Tajusin heti taustatietoja yrityksestä hakiessani, että tässä on potentiaalia myös suurempaankin toimintaan ja kasvuun. Yhtäkkiä usea sivu ideavihkostani oli täyttynyt ja kello 3:00 yöllä tajusin, että pidin kädessäni markkinointisuunnitelmaa yritykselle, johon olen juuri hakenut töihin. Ja tehtävä ei edes liity markkinointiin suoranaisesti. Vaikka tietenkin siinä mielessä se liittyy, että yritystä edustavalla asiakaspalvelijalla on tärkeä rooli yrityksen imagon ja asiakastyytyväisyyden kannalta. Jännityksellä odotan, mihin suuntaan asia etenee. Ainakin kävi ilmi, että itseopiskelemani markkinointialan kirjallisuus on ilmeisimmin jättänyt muistijälkensä aivoihini ja se kirjojen kantaminen kirjastosta kotiin on ollut hyödyllistä - muutenkin kuin hyötyliikunnan kannalta!

Imagoa luomassa virtuaalisessa maailmassa

On ollut ihanaa haastaa itsensä ja omat taitonsa jälleen myös web-sivujen suunnittelussa. Meneillään on projekti, jonka tuotoksena toivottavasti syntyy luovat, toimivat ja visuaalisesti miellyttävät nettisivut eräälle yritykselle. En hallitse täydellisesti minkäänlaista koodausta, vaikkakin olen jo yläasteikäisenä tutustunut html-kielen alkeisiin. Ajat ovat muuttuneet paljon siitä, mutta virtuaalimaailman avuksi on luotu myös näppäriä työvälineitä, jotka helpottavat sivujen rakentamista huomattavasti. Mitään koodaustaitoa ei välttämättä tarvitse olla, jos vain muuten on yhteisymmärryksessä tietokoneen kanssa, osaa etsiä tietoa ja haluaa haastaa itsensä.

Yrityksen edustaja antaa käyttööni valmiita ammattilaisten ottamia kuvia, joten niiden suhteen oma osuuteni rajoittuu kuvan käsittelyyn ja muokkaamiseen imagoon ja sivulle sopivaksi. Näitä taitojakin on tullut kaivettua jälleen uudestaan sieltä jostain aivolohkojen perukoilta, vaikka edellisistä kuvankäsittelyistä onkin kulunut jo tovi ja käyttämäni ohjelmakin on uusi tuttavuus. Mutta tässä pätee taas vanha tuttu viisaus: tekemällä oppii! Ja tästä projektista on suunnattoman paljon hyötyä niin yritykselle kuin minullekin, joten kehoitan kaikkia muitakin verkostoitumaan ja luomaan omaa "raaputan selkääsi jos sinä raaputat minun selkääni"-kontakteja. Näistä kontakteista on arvaamatonta apua myöhemmin ja saattaapa matkaan tarttua Elinikäinen Ystäväkin.

27.1.2014 Lisäys: Projekti valmis, lue lisää täältä!

Uudistuksia luvassa


Myös blogiini on luvassa uudistuksia, joiden ajankohta on hieman myöhemmin. Olisinkin kiitollinen kaikenlaisesta palautteesta kirjoituksiin, ulkoasuun tai vaikkapa aihepiireihin liittyen. Ilman palautetta on vaikea kehittyä, sillä on liian lähellä henkensä tuotosta eikä välttämättä ajatus aina juokse kirkkaasti. Tai juoksee mutta liian kovaa. Tässä vaiheessa maailman rauhaa tavoittelevan ja ideavihkoa hikipäässä rustaavan bloggaajan voi palauttaa maan pinnalle takaisin. Mutta varoituksen sana vielä sanottakoon: ajatukseni tulevat aina liitelemään korkeuksissa vapaana kuin sokea pulu.


---
Mikäli pidit tästä tekstistä, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin, Twitterin tai Instagramin kautta. Alla olevilla painikkeilla tai linkillä se käy kätevästi. 
Kiitos! 


torstai 26. syyskuuta 2013

Kirpakkaa syksyä, uusia tuulia

Ikävä töyssy tuli matkaani eilen, kun sain tiedon, etten pääsekään Unelmatyöpaikkani työhaastatteluun! Tämä siis käytännössä tarkoittaa, että strateginen suunnitelmani ei tällä kertaa toiminut. Taustaa aiheesta löydätte työnhaku-tunnisteella olevista teksteistä, mutta kyseisen työpaikan ilmoituksesta siis lähti liikkeelle unohduksissa olleen luovuuteni uusi nousukausi ja siinä sivutuotteena syntyi myös tämä blogi.

Minua ei harmita ainoastaan se, etten saanut kyseistä työpaikkaa. Minua harmittaa se, että en päässyt haastatteluun kertomaan, miksi olisin ollut juuri sopiva henkilö kyseiseen hommaan. En myöskään saanut tilaisuutta esitellä rekrytointitiimille yritykselle laatimiani luovia markkinointisuunnitelmia ja promootioideoita! Harmin paikka, sillä ne menevät nyt aivan hukkaan. Painuvat unohduksiin hukkaan heitettyjen ideoiden roskakoriin, sillä nämä suunnitelmat oli laadittu vain tietyn yrityksen tarpeisiin. En myöskään päässyt leipomaan pullia, jotka olisin vienyt työhaastatteluun mukanani (jokainen ansaitsee päivässä kahvitauon, siitä on pidettävä kiinni kiireenkin keskellä).

Olen kuitenkin kiitollinen tälle yritykselle ja sen rekrytointitiimille siitä, että luovuuteni heräsi jälleen. Olen myös kiitollinen ajantasaisesta tiedotuksesta prosessin etenemisen suhteen, sillä niin moni asia oli riippuvainen kuvion etenemisestä. Kalenterini väliaikainen tyhjentyminen on nyt taaksejäänyttä aikaa ja uusille sivuille on tullut suunnitelmia muihin suuntiin jo kiitettävästi. Uusia projekteja on jo tiedossa, mutta edelleen se vakituinen Unelmatyöpaikka puuttuu, joten nyt on etsittävä uudesta suunnasta ja oltava yhteydessä uusiin ihmisiin.

Veikkaanpa, että tilanneanalyysini jonkin heikkouksistani saattoi olla vaikuttavana tekijänä tapahtumien kulkuun, sillä olen suuntaamassa uudelle alalle, jossa samaan aikaan on tapahtunut rajuja muutoksia. Työnantajien käyttöön on vapautunut liuta vaikuttavan työkokemuksen keränneitä ja alan tutkinnon suorittaneita työntekijöitä eli valinnanvaraa on. Itselläni on kokemusta, luovuutta, teoreettista tietoa, käytännön kokemusta ja pelisilmää, mutta ei sitä tutkintopaperia, jonka mahdollisesti tarvitsisin. Mahdollisesti saatan myös olla hieman liian räväkkä persoona yrityksen tämänhetkisiin tarpeisiin.

Joka tapauksessa tänään kirjastoon palautui 7 kappaletta minulle uuden alan teoksia. Ei sen takia, että en saanut tätä työpaikkaa, vaan siksi, että olin jo lukenut ne. Ja lainasin tilalle uusia! Tarttuipa äänikirjahyllystä mukaani vielä esiintymistaitoa parantava teos, jonka laitoin heti kirjastosta lähtiessäni autostereoihin pyörimään. Se oli virhearvio, sillä kyseessä oli rentoutuksen ja mielikuvaharjoittelun kautta taitoja kehittävä aanite, joka vaatii erilaisen oppimisympäristön! Auton ratissa on turha tehdä rentoutumisharjoituksia, ne soveltuvat vain tilanteisiin, joissa ei huomio tarvitse olla muissa asioissa. Tutustun siis siihen myöhemmin, sopivammassa ympäristössä.

Joka tapauksessa taitojen kehittäminen jatkuu. Aion viilata viestinnän, esiintymistaidon, graafisen mainonnan ja markkinoinnin tietoni huippuunsa, jotta seuraava Unelmatyöpaikka ja sen rekrytointitiimi ymmärtää, että olen tosissani tulossa alalle jäädäkseni. Ihan varmasti on olemassa lähialueella yritys, joka hyötyisi tavattoman paljon työpanoksestani. Minun tehtäväni on nyt löytää se.



Nyt on hyvä hetki levätä yön yli ja kerätä voimia uuteen, luovaan päivään. Huomenna puhaltaa uudet tuulet, katsotaan mihin ne johdattavat! Ja jälleen liikenneympyrässä tuli vastaan ihana bussi, tällä kertaa toivottaen "Kirpakkaa syksyä!"

---
Mikäli pidit tästä tekstistä, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin, Twitterin tai Instagramin kautta. Alla olevilla painikkeilla tai linkillä se käy kätevästi. 
Kiitos! 

tiistai 24. syyskuuta 2013

Työmatkat hyötykäyttöön: keikkabiisit ja äänikirjat soimaan

Monelle tuttu tilanne toistuu arkisin. Aamulla ajetaan ruuhkassa töihin ja illalla sama juttu kotimatkalla. Jotta matkasta tulisi edes hieman siedettävämpi, taustalla pauhaa radio. Matka on kuitenkin yhtä kanavasurffailua, sillä joka asemalta tulee jossain kohtaa niitä ärsyttäviä renkutuksia, jotka saavat ruuhkassa matelevien työläisten sykkeen nousemaan entisestään. Pahimmassa tapauksessa samat renkutukset ovat soittolistoilla myös takaisin tullessa. Ja taas on aika vaihdella kanavaa. Tämä aika on hukkaan heitettyä, ellei sitä hyödynnä!

Hyödynnä käytössäsi olevat tunnit mahdollisimman tehokkaasti - myös työmatkat ovat osa aikaasi!

Olen todella paljon liikenteessä, joten oma auto on välttämättömyys minulle. Kuitenkin aikoinaan minua alkoi harmittamaan tuo hukkaan heitetty aika, jonka päivittäin jumittaa auton ratissa ja asia korostuu nyt, kun kärsin kroonisesta aikapulasta jatkuvasti. Julkisiin kulkuvälineisiin verrattuna autoilussa on se huono puoli, ettei mikään saa häiritä ajoa. Junassa tai bussissa lukisin kirjaa tai neuloisin kaulaliinaa, mutta tämä on mahdotonta mikäli kulkuvälineenäni on Pieni Punainen - jo yli 10 vuotta uskollisesti palvellut tilaihmeautoni, joka kuitenkin mahtuu jokaiseen taskuparkkiin ja parkkihalliin.

Kierrellessäni Suomea esiintyvänä taiteilijana oli otettava kaikki irti yksin (tai kaksin) matkustamisesta ja silloin käytin ajan hyödyllisesti keikkabiisien treenaamiseen. Saattoi olla koomisen näköistä ulkoapäin katsottuna, mutta samapa tuo - sai laulaa korkealta ja kovaa! Uusien biisien kohdalla toisto on paras keino oppia ja mikäs sen kätevämpää, kuin opetella biisit ajaessa autoa. Autoni on edelleen täynnä erilaisia itsetyöstettyjä kokoelma ja tausta cd:tä, joita käytän satunnaisesti vieläkin. Nyt tosin takapenkillä nukkuva taapero rajoittaa volyymiä, mutta sanojen ja melodioiden mieleenpainaminen onnistuu yhä "perinteisellä tyylillä". Myös itse keikkamatkat aikoinaan Crystinan kanssa käytettiin ideointiin, treenaamiseen ja ideoiden hiomiseen. Kätevää, kun toinen oli kirjaamassa ylös uudet oivallukset toisen keskittyessä ajoon.

Toinen kokeilemisen arvoinen asia on äänikirjat, jotka ovat loistava väline itsensä kehittämiseen tai viihdyttämiseen! Harmittelin aikoinaan, kun aika ei yksinkertaisesti riittänyt lukemiseen - kunnes tajusin äänikirjojen mahdollisuudet. Kirjastosta löytyy äänikirjoja lainattavaksi ja markkinoilla on niitä paljon myynnissäkin. Tämä on siis oiva tapa kehittää taitojaan tai yleissivistystään, sillä esimerkiksi klassikkoromaaneja saa myös äänikirjoina sekä uuden kielen oppiminenkin on helppoa ja hauskaa tällä tavalla.

Äänikirjojen etu on sovellettavissa myös vapaa-ajan autoiluun. Seurattuani äänikirjojen saatavuutta, olen ilokseni huomannut, että myös lapsille valikoima laajenee koko ajan. Vaihtelun vuoksi kannattaa pitkillä automatkoilla pikkuihmisten kanssa laittaa äänisatu pyörimään sen ikuisen "Piippolan vaarilla oli talo...." sijasta. Lapsille on lähiaikoina tulossa myyntiin useita klassikkosatuja ja vieläpä hinnankin pitäisi olla kuluttajaystävällinen. Toivottavasti bongaan pian kauppareissulla taaperolle (ja äidille) viihdykettä automatkoille!

---
Mikäli pidit tästä tekstistä, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin, Twitterin tai Instagramin kautta. Alla olevilla painikkeilla tai linkillä se käy kätevästi. 
Kiitos! 

tiistai 3. syyskuuta 2013

Beetatestaus aloitettu

Blogin testiversio on nyt jaettu rajoitetulle lukijajoukolle. Kiitän kaikkia jo etukäteen ja jään odottamaan palautettanne blogin kehittämiseksi.

Kirjoittajalla siis edessä uneton yö ja paljon "päivitä" -napin klikkauksia, tästä se lähtee!

---
Mikäli pidit tästä tekstistä, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin, Twitterin tai Instagramin kautta. Alla olevilla painikkeilla tai linkillä se käy kätevästi. 
Kiitos!