Kutsu mukaan Pikku-Börjet ja Lilla-Birgitat lähipiiristäsi tai touhua oman perheen kesken. Pääasia on, että lapset saavat kerrankin telmiä ja kisata olympialaishenkeä kunnioittaen.
![]() |
Loppu löhöilylle ja kisaamaan! |
Huoltojoukot, eli (kaikkien) lasten vanhemmat, hoitavat yhteistuumin kisajärjestelyt, tuomaroinnit ja terveelliset sporttieväät. Valmista etukäteen mitallit jokaiselle osallistujalle esimerkiksi pilttipurkin kansista (spraymaali + glitter toimii aina!).
Lajilista voisi olla esimerkiksi seuraavanlainen:
Saappaanheitto
Halutessasi voit tuunata kumisen jalansuojuksen paraatikuntoon koristelemalla sen olympiarenkaiden kuvilla. Pääasia kuitenkin on, että pikkuväki jaksaa heittää kenkäraukkaa edes 20cm. Valitse siis ennemmin kokoa 26 oleva jalkine miesten koon 48 sijasta.Keilaus
Täytä 0,5l pulloihin noin 1 dl nestettä pohjalle, jotta ne pysyvät paremmin pystyssä. Käytä nestevalinnoissa olympiarenkaiden värejä, mikäli mahdollista. Valitse sopivankokoinen pallo, jolla kisaajat pyrkivät keiloja kaatamaan. Pallon koko ja paino on oltava suhteutettuna kisaväen mittoihin.Pyöräily
Lyhyt matka, kypäräpakko ja pehmeä alusta (esimerkiksi nurmikenttä). Nämä kilpahenkiset hurjapäät saattavat muuten joutua vaaraan kisatessaan überhienoista mitalleista. Taaperot kisaavat potku mopoilla tietenkin!Aitajuoksu
Kasaa lyhyt esterata osallistujien koon mukaan. Kätevät miniesteet saa tehtyä esimerkiksi teippaamalla kepin kahden tyhjän jugurttipurkin väliin. Ottakaa sekuntikellolla aikaa jokaiselle kilpailijalle.
Kouluratsastus
Pikkuruiset keppihevoskuiskaajat mittailevat taitojaan keksien temppuja radalla pyöriessään. Awww-huokailujen lomasta kaikille kirjataan yletön määrä söpöys- ja luovuuspisteitä.
Hauskaa olympiahuumaa kaikille ja muistakaa juhlavat palkintojenjakoseremoniat hyväntahdonkisailun päätteeksi! Kaikki palkitaan ja reilut teot huomioidaan eritoten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti