Merkitse ylös ajankohta, jolloin murrat arjen kahleet ja runnot ideakoneiston liikkeelle. Käytä luovuuttasi ongelmien ratkaisuun tai löydä valmiita vinkkejä blogistani. Viihdytän ja autan ajattelemaan arkisia asioita luovasti.

Blogini alttarille on uhrattu röökit, veret ja kyyneleet. Ota askel kohti uutta luovaa lifestyleä ja vinkkaa teksteistä myös aiheista kiinnostuneille kavereille. Raapustukseni ovat hurjan ajatustyön ja elämänkokemuksen sulava cocktail, joka survotaan bittimuotoon kaiken kansan saataville.

Kaiken takana on luovan ajattelun avulla vastauksia etsivä yksilö: Miten tekisin tämän paremmin?

Näytetään tekstit, joissa on tunniste annastiina. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste annastiina. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. syyskuuta 2013

Värisuoralla syksyä kohden

Huivien värisuora ja tuoksukynttilä pimeisiin iltoihin. Huivit Punanaamiosta.
 
Syksyn tullen mieli ja aistit kaipaavat hieman piristystä. Huomasin yhtäkkiä, että koko vaatekaappini sisältö on todella väritön, lähes kaikki vaatteeni olivat tylsän mustia, valkoisia tai harmaita. Ei lainkaan persoonani mukaisia! Oli siis aika tehdä asialle jotain ja koska en ajatellut uudistaa koko vaatevarastoa kerralla, päädyin hankkimaan piristäviä asusteita. Löysinkin itselleni ihanan värisiä ja pirteitä huiveja syksyn tuiskuihin ja tuuleen. Väreistä saa voimaa arkeen ja ne piristävät mukavasti pimeiden iltojen tullessa - niin itseäni, mutta toivottavasti myös vastaantulijoita.

 Eteisessä lapsen kengät ja äidin huivit valmiina lähtöön. Taulu on Annastiinan käsialaa.

Myös lapsukaiseni sai aivan ensimmäisen käsilaukkunsa. Mummi kävi Roomassa tutkimassa uusimpia trendejä ja tuliaisiksi taaperolle tarttui matkaan pienen pieni laukku, johon mahtuu kätevästi leikkikännykkä ja pari legopalikkaa. 

Kersantti Koon Rooman tuliainen sopii hyvin 1,5-vuotiaan pikku kätöseen.

Rakastan monikäyttöisiä ja muuntelukykyisiä tuotteita ja nämä huivit ovat juuri sitä! Ne sopivat kaulaan, pään ympärille, kuvausrekvisiitaksi, koiran koristeeksi, musiikkileikkikoulun väritansseihin sekä tietenkin niiden alkuperäiseen tarkoitukseen: jonglöörauksen harjoittelemiseen! Kohta meillä on täällä varsinainen sirkus pystyssä.

---
Mikäli pidit tästä tekstistä, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin, Twitterin tai Instagramin kautta. Alla olevilla painikkeilla tai linkillä se käy kätevästi. 
Kiitos! 

maanantai 2. syyskuuta 2013

Taidetta kotioloissa, luovuutta luonnossa

On täysin väärin kuvitella, että pystyäkseen olemaan luova tulisi taidemaalarilla olla kattohuoneistoateljee metropolin sykkivässä sydämessä tai muusikolla oma studio vipuineen ja nuppeineen kaikilla herkuilla varustettuina. Taiteesta ja luovuudesta on aivan turha vääntää mitään välineurheilua, sillä hulppeat puitteet eivät takaa idearikkautta, pikemminkin vääränlainen ympäristö saattaa asettaa taiteilijalle paineita, mikä taas tappaa luovuuden.

Ihminen voi ohjelmoida itsensä luovaan tilaan. Täytyy osata sulkea pois häiriötekijät ja antaa ajatusten virrata vapaina, ilman estoja. Asioita kannattaa tarkastella eri näkökulmista ja uusilla tavoilla. Kaikki ideat kannattaa laittaa muistiin, jotta niihin voi palata tarvittaessa ja sitten kehitellä niitä eteenpäin. Kun maltat hetkeksi irtautua normaaleista rutiineista, aivotoimintasi saattaa siirtyä aivan uusille urille ja tulos voi olla uskomaton. Parhaimmat ideat kehittyvät ja kypsyvät pikkuhiljaa ja inspiraation voi saada mistä vaan arkisesta asiasta. Juuri tämän takia luksusateljee tai musiikkistudio ovat tarpeettomia. Luovien ajatusten koti olet Sinä, kaikki lähtee Sinusta!

Ystäväni Annastiina on erittäin lahjakas taiteilija. Hän tekee tauluja kotonaan, perheensä läsnäollessa. Hän ei tarvitse luksusateljeeta toteuttaakseen ideoitaan vaan taulut syntyvät keittiössä, kodin sydämessä - rakkaudella. Tänään viimeksi sain kunnian olla paikalla hänen viimeistellessään erään aiemmin keskeneräiseksi jääneen taulun. Oli ilo katsella taiteilijaa työssään ja samalla vaihdella kuulumisia. Samaan aikaan taaperoikäiset lapsemme piirtelivät lattialla paperille. Aivan ihana tunnelma.


Annastiinan tänään valmistunut taulu

Omalla kohdallani olen huomannut, että ideani virtaavat vapaammin ulkoilmassa. Kotiterassilla ideoiminenkin voi olla tuloksellista, mutta luonnon keskellä vallitsee seesteinen ja rauhoittava ilmapiiri, jossa ajatuksetkin juoksevat kepeästi. Vaikka moni ajatus lähtee arkisista asioista, luonnossa saa lisäpuhtia niiden eteenpäin kehittelyyn. Olen aikoinani uudelleensanoittanut kappaleita ja monesti tekstejä kehittelin ulkosalla. Rauhallisessa ilmapiirissä oli hyvä hypätä vaikkapa luomamme roolihahmon, Hollywood-tähti Lulu Manhattanin, ajatusmaailmaan ja kirjoittaa lyriikat mielikuvien avustuksella. Lopputuloksena oli hauska, kepeä ja ironinen Hollywood-rallatus, joka olikin suosittu keikoillamme.


Lulu Manhattan - Glamouria arkeen

Älä siis anna arjen oravanpyörän latistaa luovuutta, vaan keksi itsellesi sopiva tapa luovuutesi löytämiseen.

---
Mikäli pidit tästä tekstistä, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin, Twitterin tai Instagramin kautta. Alla olevilla painikkeilla tai linkillä se käy kätevästi. 
Kiitos!